Vanhuspolitiikan ohjaukselliset teemat – lausunnot on annettu
(kuva Aila Pikkarainen 19.8.2020)
Tuolta toiselta rannalta on hyvä huudella tuonne toiselle puolelle!
Kesän 2020 alussa oli lausuntokierroksella vanhuspalvelujen ja hyvän ikääntymisen laatusuositusluonnos. Elokuun 10.päivä oli viimeinen päivä kommentoida ns. vanhuspalvelulain taustadokumenttia. Viimeisen tsekkaukseni mukaan ensimmäisestä jätettiin noin 50 lausuntoa ja jälkimmäisestä 75 lausuntoa. Määrät ovat suuria, ja ensisilmäyksellä lausunnoissa toistuivat samat teemat ja myös laaja kritiikki. Ilahduttavaa oli, miten laajasti eri sektorin toimijat ja myös eri hallinnonalat olivat kirjanneet näkymyksiään: kunnat, valtion organisaatiot, yksityiset toimijat, yhteisöt, yhdistykset ja tutkimuslaitokset tutkijoineen.
***
Mitä lausunnoissa nostettiin esille? Kriittisesti tarkasteltuna molemmista asiakirjoista puuttui innovatiivisuus ja tulevaisuusnäkökulma. Ikääntyneitä tarkasteltiin hyvin perinteisistä näkökulmista hoidon ja hoivan kohteena, objekteina. Teksti oli byrokraatista hallintokieltä, jossa ikääntyneiden tarpeet ja palvelut luokiteltiin hyvin perinteisesti – luonnokset olivat pitkälti jopa 1970-80 lukujen kieltä ja näkemyksiä. Toki hiukan teknologian ja asumisen teemoilla kuorrutettua. Luonnosten taustatematiikka kuvaa vanhukset/ikääntyneet yhteiskunnan riskeinä, ongelmina ja kustannusten aiheuttajina. Voisi jopa kärjistää, että vuosituhannen vaihteeseen asti ikääntyneet olivat medikalisaatiopuheen kohde ja nykyisin talouspolitiikan temmellyskenttä. Ymmärrettävää sinänsä, että valtion ja kuntien talouden kannalta tämä on helppo, mutta samalla eettisesti yksioikoinen tapa suhtautua ikääntyneisiin.
***
Luonnoksia lukiessani yritin kuvitella, miltä kyseinen teksti ja sen tyyli näyttäisi lasten ja nuorten tilanteeseen sovellettuna. Entä, mitä yli 75-vuotiaat aktiiviset vaikuttajat, poliitikot ja taiteilijat sekä tavalliset kansalaiset sanovat kyseisestä dokumentista? Hazan kuvaa yhteiskuntien näkemystä ikääntymisestä gerontologisena autismina, jossa yhteisöt ja vaikuttajat eivät havaitse eivätkä tunnista omia ikääntymiseen ja ikääntyneisiin liitettyjä sokeita pisteitään. He eivät sosiaalisesti, eivätkä kognitiivisesti kykene vanhuuden ymmärtämiseen sen kaikessa monimuotoisuudessaan.
***
Palaan vielä tuohon tekstin yläpuolella olevaan kuvaan, joka on otettu Muuramen joen ylittävältä riippusillalta. Sillalla kävely hiukan keinuttaa kävelijää, mutta turvallisesti siitä pääse yli, niin pienet kuin suuremmatkin kulkijat. Rajoitusohje kuvaa, miten sillalla saa olla vain kaksi kävelijää yhtäaikaa.
***
Ikääntyneistä sekä heidän tarpeistaan ja palveluistaan puhutaan usein kuin puhuttaisiin niistä toisista, jotka ovat meidän ulkopuolella (others – outside us). Meissä jokaisessa on myös se ikääntynyt ihminen, joka siirtyy hiukan eri tavoin liikkuen sinne tuntemattomalle toistelle puolelle – eli omaan vanhuuteensa, jos siis saa elää kauan. Miltä siis tuntuisi kohdata tätä toiseuden ja vanhustamisen puhetta siinä tilanteessa, kun takaisin sinne toiselle puolelle ei enää pääse eli niiden aktiivisten puolelle (we – inside), jotka sieltä huutelevat ohjeitaan ja ajatuksiaan hyvästä vanhenemisesta.
***
Pa-Mu-hankkeen aikana olemme kohdanneet hanketoimijoina eri tavoin koronapandemian haasteet. Yhdessä tekeminen, mutta samalla itsenäinen päätöksenteko ovat lisääntyneet. Toisaalta yksilölliset pelot, erilaiset ulkopuoliset uhat ja jokapäiväinen stressi vaikuttavat erityisesti vanhuspalvelujen henkilöstöön. Tunnistan itsessäni myös eräänlaisen suojamekanismin, joka oli kevään 2020 aikana päällä. Tänään viime kevät ja alkukesä tuntuvat kuin unelta tai kuplalta, jossa leijuin koronan pahimmat päivät läpi. Ainoa kiinnittyminen arkeen tuli työ- ja arkirutiinien kautta. Mitä kaikkea vielä kohtaamme syksyn 2020 ja seuraavien vuosien aikana?
***
Tänään oli lehdessä uutinen, jossa päihteiden ongelmakäyttöön on tullut uusi ilmiö: käsidesien juominen päihdetarkoituksessa. Tämä on yksi esimerkki siitä, miten monimuotoisia ovat terveyden ylläpitämisen seuraukset. Tässä vain odotellaan, millaisia lasten ja nuorten ongelmat tulevat olemaan jatkuvan varoittelun, käsien pesun ja hygieniaohjeiden sekä turvavälien ohjeistusten pohjalta? Syntyykö paniikkia, pakko-oireita, ahdistusta ja pelkoa? Eristäytymistä ja yksinäisyyttä? Mitä tarkoittaa kipulääkkeiden ostamisen rajoittaminen? Miten pitkälle pystymme sopeutumaan pysyvään ulkopuoliseen uhkaan? Ja syyllistämmekö aina ja edelleen yksilön omista valinnoistaan ja niiden seurauksista?