Varaudu riskeihin hyvän sään aikana

Maatilojen merkitys laadukkaan ja kestävän ruoantuotannon toteuttajana on merkittävässä roolissa. Maatilojen toimintaan on aina liittynyt riskejä, mutta viime vuosina riskien hallinta on saanut aivan uuden käänteen. Koronakriisi ja sodan tuomat muutokset ovat nostaneet tuotantopanosten hinnat pilviin, varaosien saatavuus on heikentynyt ja työvoiman saanti tiloille ei ole ollut itsestään selvyys. Maatilayrittäjien jaksaminen on pitkään ollut koetuksella […]

Mummo jaksaa heilua – esimerkiksi metsässä

Olen Helena Reiman, ja aloitin työt Jamkissa kuusi viikkoa sitten. Oloni oli samanlainen kuin lähtiessäni aikanaan koulutielle: kohti uutta ja jännittävääkin. Silloin en toki vielä ymmärtänyt, että irtiotto tutusta ja turvallisesta kannattaa aina. Muutos, tällainen pienikin, pakottaa aina oppimaan uutta ja näkemään maailman uudella lailla. Ja mahdollistaa puhtaan pöydän! Jamkin monipuolinen, kehityshakuinen ja nuorekas työyhteisö […]

Smart AgriHub Final Event Lissabonissa: digitalisaatio, yhteistyö ja nuoret maatalouden kestävän kehityksen toteuttamisessa

SmartAgriHubs-hanke huipentui syyskuussa kolmipäiväiseen loppukongressiin Portugalin pääkaupungissa Lissabonissa 26.-28.9.2022. Tapahtuma keräsi yhteensä yli 350 osallistujaa ympäri Eurooppaa. SmartAgriHubs on 20 miljoonan euron EU-hanke Horisontti 2020 -ohjelman alaisuudessa, ja se kokoaa yhteen yli 164 kumppanin konsortion Euroopan maatalouselintarvikesektorilla. Hankkeen tavoitteena on toteuttaa Euroopan maatalouden digitalisointi edistämällä maatalouden innovaatioekosysteemiä, jossa avaintekijöitä ovat huippuosaaminen, kestävyys ja menestys. SmartAgriHubs:in […]