Harjoittelu finanssialan asiantuntijuuden kehittymisessä

Harjoittelu kuuluu pakollisena osana kaikkiin ammattikorkeakoulun tutkinto-ohjelmiin ja se on laajin yksittäinen opintojakso. Harjoittelun tavoitteena on perehdyttää opiskelija ohjatusti tutkinto-ohjelman tai siihen sisältyvän suuntautumisvaihtoehdon näkökulmasta keskeisiin työtehtäviin. Harjoittelu ammattikorkeakoulussa opintojen rinnalla tähtää siihen, että opiskelijan kasvu asiantuntijuuteen käynnistyy jo opintojen aikana. Samalla harjoittelu on yksi tärkeimmistä koulutusta ja työelämää yhdistävistä opintojaksoista. Ammattitaidolla tarkoitetaan yksilön valmiutta…

Continue reading

Tilitoimistoalan osaamisesta on pidettävä huolta

Suomessa on lähes 4300 tilitoimistoa, joissa työskentelee 11700 henkilöä. Tilitoimistoista noin 880 on auktorisoitu. (Taloushallintoliitto, 2020.) Taloushallintoliiton mukaan tilitoimistoalan osaamisen johtamisessa ja kehittämisessä on paljon parannettavaa (Lehtonen, 2018), sillä nykyisin tilitoimiston keskeiseen osaamiseen kuuluu lakisääteisen kirjanpidon ja raportoinnin lisäksi niin sujuva asiakaspalvelu kuin liiketoimintaosaaminenkin, joka taas edellyttää verotuksen ja rahoituksen kaltaisten laajojen kokonaisuuksien hallintaa (Talvitie,…

Continue reading