Huilataan hetki – tai yritetään edes…

Tätä kirjoittaessani elellään joulun välipäiviä – siis niitä muutamaa päivää joulunpyhien ja vuoden vaihtumisen välissä. Opiskelijat – myös monimuoto-opiskelijat – viettävät joululomaa. Tai ainakin pitäisi viettää, sillä kyllä tässä vaiheessa lukuvuoden puolivälissä opiskeluasioiden laittaminen hetkeksi syrjään työpöydältä ja mielestä olisi ihan paikallaan. Jostain syystä tuntuu vaan siltä, että helpommin sanottu kuin tehty. Syyslukukauden viimeiset rutistukset…

Jatka lukemista

Kohti joulua

Hei taas! Tosiaan viimeinen viikko koulussa lähti käyntiin. Itsellä on ollut viimeisen kahden viikon aikana 6 tenttiä, yhden pitkän raportinpalautus ja etätyön sekä on pitänyt kuvata itsearviointi ja palauttaa se. Viimeiset viikot koulussa on todella hektisiä ja raastavia, mutta kyllä niistä selviää. Periaatteessa kontaktit loppuivat tuossa pari viikkoa sitten, että pitää vain selvitä kurssien tenteistä….

Jatka lukemista

24 yötä kouluun on…

…laskin aivan itse kun joululomani reilu viikko sitten alkoi. Menneen syyslukukauden kulkua toisen vuoden musiikkipedagogiopiskelijana voisi luonnehtia musiikkitermillä prestissimo (=erittäin kiireisesti). Viimeiset viikot ennen lomaa olivat jatkuvaa accelerandoa (=kiihtyen), joka huipentui ”neljä tenttiä neljässä päivässä”-tulikokeeseen. Läpäisin haasteen kunnialla, mutta sitä juhlistaessani kadotin ääneni paikalliseen yökerhoon. Yhden viikonlopun aikana läpikävin vokaalisen muodonmuutoksen omasta itsestäni Marge Simpsonin…

Jatka lukemista

Lomalla viimeinkin.. melkein

Taas puoli vuotta vierähti opiskelun parissa. Kouluprojektit ja -tehtävät on saatu palautettua, ainoastaan tavarat autoon ja nokka kohti lomaa. Ei tarvitse ajatella koulua, voi vaan rentoutua ja vetää henkeä. Ei mennä vielä lomatunnelmiin, vaan palataan hieman taaksepäin. Syksy alkoi muuttumaan talveksi: päivät lyhentyivät, kylmän tullessa piti laittaa enemmän päälle (että tarkeni ajaa pyörällä joka päivä…

Jatka lukemista