Projekti Mankola Tiinan silmin

Minulla oli keväällä mahdollisuus osallistua Mankolan koululla tapahtuvaan viljelyprojektiin, jossa mukana oli Mankolan koulun 8.luokkalaisia, Jämsän ammattiopiston puutarhaopiskelijoita ja me innokkaat Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijat. Cityviljely, laatikkoviljely, lavaviljely –  rakkaalla lapsella on monta nimeä, kyseessä on kasvava trendi maailmalla. Suomessa innostus vaihtelee, mutta pääkaupunkiseudulla, mistä tänä vuonna muutin keskisuomalaiseksi, se on erittäin suosittua. Itselläni on myös…

Jatka lukemista

Mankolan viljelyprojekti starttaa

Syyskuussa 2015 restonomiopiskelijoita yhdessä Slow Food Keski-Suomen kanssa osallistui Mankolan yhtenäiskoulun vuosittaiseen Makosa -tapahtumaan. Kyseessä on iloinen koko perheen aktiviteettipäivä Mankolassa, me kerroimme Slow Foodista ja kävijät saattoivat osallistua suomalaisten viljojen ja kasvien tunnistamistehtävään. Tuon tapahtuman jälkeen tuli ajatus siitä, että mitäs jos tekisimme yhteistyötä myös viljelyn puitteissa. Tiesimme, että Mankolan koululla on kasvihuone ja…

Jatka lukemista