Yrittäjänkin jaksamisesta on puhuttava

Tapasimme taannoin Mentori Ojanperän kanssa meidän hautomo-valmennettavan ja kannattavuuslaskelmien lomassa minulle aloittelevana yritysvalmentajana täsmentyi, että myös yrittäjän jaksamisesta on puhuttava.

 

Hautomovalmennettavat ovat pääosin JAMKin opiskelijoita, joilla on opiskelun lisäksi usein ansiotyö, tuore perhe, omat ja perheen harrastukset ja niin vielä se oma yritysidea. Kyllähän sitä nuorena jaksaa (?), mutta juuri silloin olisikin otettava asiat ennalta huomioon ja mietittävä ratkaisuja. Pääministeri Stubbin lanseeraama 8+8+8 –sääntö arjen sujuvoittamiseksi ei aloittelevalla yrittäjällä toteudu, toteutuuko meillä palkkatyöläisilläkään… Työssä jaksamisen perusedellytykset muodostuvat kunnollisista työoloista, työssä tarvittavasta osaamisesta, mielekkäästä työstä sekä työntekijän työkyvystä ja yksityiselämästä. Lisää aiheesta voi lukea Valtiovarainministeriön Keveyttä työhön –raportista.

Yrittäjäkin on ihminen ja meidän yritysvalmentajien on muistettava nostaa myös yrittäjän arki osaksi valmennustamme. Näin tuemme uusia yrittäjiä kokonaisvaltaisemmin, psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaispaketti huomioiden.

Kirjoittanut: Janne Laitinen, yritysvalmentajakokelas, JAMKin Hyvinvointi-yksikkö

Viitteet:

Valtiovarainministeriö, Keveyttä työhön-raportti (tammikuu 2013)
http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/06_valtion_tyomarkkinalaitos/Keveytt_tyhn_esite_finaali_netti.pdf

Stubbin 8+8+8-sääntö (10.2.2015)
http://925design.fi/925-nain-teen-toita-alexander-stubb-eurooppa-ja-ulkomaankauppaministeri