Ura Ovi ry jatkaa Etelä-Pirkanmaan kehittämistyötä

Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa päättyi kesäkuun lopussa, mutta sen aloittamaa työtä alueella jatkaa Valkeakoskelta käsin toimiva Ura Ovi ry. Tässä podcast-haastattelussa Ura Ovi ry:n uravalmennuspäällikkö Minna Kotilainen sekä uravalmentaja Tarleena Rantanen kertovat, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Mikä esimerkiksi on Ura Ovi -yhdistyksen ja Ura Ovi -hankkeen ero?

”Ura Ovi ry on uudenlainen työttömien yhdistys, joka on perustettu tuottamaan työnhakijoille enemmän ennaltaehkäisevää ja valmentavaa kuin kuntouttavaa palvelua. Yhdistys on perustettu Valkeakoskelle siksi, että täällä ei aikaisemmin ole ollut omaa työttömien yhdistystä. Ura Ovi -hanke taas on yhtä kuin Ura Ovi -yhdistys. Kaikkia työttömien yhdistyksiä rahoitetaan ELYn työllisyyspoliittisella avustuksella aina viisi vuotta kerrallaan. Samalla lailla meidänkin yhdistyksemme saa tähän toimintaan rahoitusta ELYltä. Hankkeella – eli tällä rahoituksella – pyöritämme yhdistystä”, kertoo Minna Kotilainen.

Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan Opin ovi -podcastina!

Podcastin voi kuunnella myös JAMK:n Moniviestimessä.
Lataa podcast omalle koneellesi täältä.