Oppisopimuskoulutus osana Nuorten aikuisten osaamisohjelmaa

Header_8_2013_matala

Nuorten aikuisten osaamisohjelma tarjoaa väylän ammattitutkintoon niille 20–29-vuotiaille, joilla ei ole minkäänlaista peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Osaamisohjelman koulutuksesta osa on tarkoitus järjestää oppisopimuskoulutusmuotoisena.

Opin ovi -podcastin haastattelussa Jyväskylän oppisopimuskeskuksen oppisopimusjohtaja Kaija Haapasaari ja koulutustarkastaja Tarja Orellana vastailivat kysymyksiin oppisopimuskoulutuksen roolista Nuorten aikuisten osaamisohjelmassa.

”Käytännössä tämä tarkoittaa, että olemme saaneet osaamisohjelman kohderyhmälle räätälöityjä lisäkoulutuspaikkoja erityisesti  ammatilliseen lisäkoulutukseen”, Orellana kertoo.

Nuorten aikuisten osaamisohjelman piiriin kuuluvista vailla toisen asteen tutkintoa olevista nuorista osa on jo työelämässä.

”Nämä työssä jo olevat lienevät luontevin oppisopimuskoulutuksen kohderyhmä osaamisohjelman sisällä”, Haapasaari toteaa.

”Aivan samalla tavalla oppisopimuskoulutus toimii kuitenkin hyvänä rekrytointiväylänä, eli se on totta kai avoinna myös vailla työtä oleville nuorille.”’

Tarja Orellana näkee motivoinnin suurimpana haasteena nuorten aikuisten kohderyhmän kohderyhmän tavoittamisessa.

Opin_ovi_podcast”Olivat he työssä tai työn ulkopuolella, meidän on saatava kohderyhmään kuuluvat nuoret kiinnostumaan itsensä kouluttamisesta ja tutkinnon suorittamisesta. Me voimme tukea tätä kehittämällä heidän elämäntilanteeseensa sopivia koulutusmuotoja ja pedagogisia keinoja.”

Kuuntele podcast JAMKin Moniviestimessä.
Lataa podcast omalle koneellesi.