Kaakkois-Suomi jakautuu alueena siististi kahteen maakuntaan, Kymenlaaksoon ja Etelä-Karjalaan. Niistä molemmilla on ollut oma Opin ovi -projektinsa, ja lisäksi Kaakkois-Suomessa on toiminut Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta käsin opintonsa keskeyttäneiden opiskelijoiden tutkintojen loppuunsaattamista tukenut KE-TU-projekti. Kymenlaaksossa kehitetään verkkopalvelua edelleen Kymenlaaksossa toimineen Opin Ovi Kymin keskeisin tuote oli Koulutusneuvonta Kymiedu -palvelu, joka tavoitti asiakkaansa alun perin koulutusneuvontapisteissä, sähköpostitse,…
Jatka lukemistaKE-TU-projekti tukenut opiskelijoiden tutkintojen loppuunsaattamista
Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa käynnistyi 1.4.2011 KE-TU (KEskeytynyt opiskelu TUtkinnoksi) -projekti, jonka tavoitteena oli kehittää yliopistolle toimintamalli tukemaan opiskelijoiden valmistumista ja opiskelunsa keskeyttäneiden opiskelijoiden tutkintojen loppuun saattamista. Aiempina vuosina opiskelijoilta tulleiden kyselyiden perusteella projektille oli tarve. Kesken jääneet opinnot painoivat kysyjien mieltä ja tulivat aika ajoin esille mm. työuralla tapahtuvien muutosten myötä. Kyselyiden lisäksi projektin valmisteluvaiheessa…
Jatka lukemistaOpin ovien työ esillä kesän videoissa ja podcasteissa
Opin ovi -kanavalla julkaistiin kesän aikana video- ja podcastmateriaalia yhdestä jos toisesta Opin ovi -projektista ja Opin oven yhteistyökumppanista. Esille pääsivät mm. Etelä-Pirkanmaalla Opin oven työn tuloksena syntynyt Ura Ovi ry, OpinOvi Etelä-Savo, KE-TU-projekti, OpinOvi L-U ja CIMO-Euroguidance. Ura ovi ry jatkaa siitä, mihin Opin ovi jäi Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa päättyi kesäkuun lopussa, mutta sen…
Jatka lukemistaKE-TU-projekti auttaa tutkintonsa keskeyttäneitä
KE-TU-projekti (Keskeytynyt opiskelu tutkinnoksi) on kehittänyt menetelmiä, joilla tuetaan opiskelunsa keskeyttäneiden opiskelijoiden tutkintojen loppuun saattamista ja siten estetään ”drop out” -tilanteen muodostuminen. Tällä videolla KE-TU-projektin projektipäällikkö Sini Sarvilahti kertoo projektin lähtökohdista, tavoitteista ja tuloksista.
Jatka lukemista