Opinnäytekesän sietämätön keveys

Onnekseni tästä kesän- ja auringontäyteisestä toukokuusta löytyi yksi harmaa perjantai-ilta, jonka päätin hyödyntää viimeisten rästiin jääneiden koulutöiden tekemiseen. Kouluvuoden suurimmat projektit ja koitokset ovat takana päin, enää yksi raportti ja blogikirjoitus työn alla. Paitsi ai niin, sitten on se kesäprojekti. Opinnäytetyö. Päädyin opinnäytetyökurssille puoliksi vahingossa, vaihtoehtona työpestille Inarissa. Ajattelin, että tässä vaiheessa, opintojeni viimeisen vuoden […]

Opiskelijajärjestöjen parissa opitaan olemaan ihmisiksi

Olen vakaasti sitä mieltä, että opiskelijajärjestötoiminta, jos mikä, kasvattaa opiskelijoista aikuisia ihmisiä. Kerronpa lyhykäisesti, että miksi. Järjestössä ollaan yleensä yhdessä monen muun kanssa ja melko suurella todennäköisyydellä nämä muut ovat hyvin värikäs ryhmä erilaisia ihmisiä eriävine mielipiteineen, näkemyksineen ja ajatuksineen. Tällainen ihmismielten sekametelisoppa on oivallinen liemi, jossa hyvin haudutettuna kypsyy sosiaalisesti nokkelia, joustavia ja yhteistyölahjakkaita […]

Työelämän etsijät

Omalle alalle valmistuminen jännittää ja kauhistuttaa. Se herättää ajatuksia työpaikan löytämisestä, palkasta, työajoista, urakehityksestä, pätevyydestä, intohimosta, jaksamisesta, motivaatiosta, työn laadusta, työympäristöistä, jatko-opinnoista, uudelleenkouluttautumisesta ja muuttuvasta maailmasta. Koulussa asiat ovat yksinkertaisia – kurssien, luentojen ja opintopisteiden muotoon järkevästi pakattuja ja turvallisesti aikataulutettuja. Koulun jälkeinen elämä näyttäytyy taistelupelinä, jossa nopeat, vahvat, lahjakkaat ja kauniit tuhoavat heikompansa. Täytyisi […]

Viisi vinkkiä uusiin kokemuksiin Jyväskylässä

Talvilomani kului vanhojen tuttujen aktiviteettien, hiihtämisen ja luistelun, lisäksi uusien kokemuksien parissa. Uusien asioiden kärkiviisikko Jyväskylässä, opiskelijabudjetilla, hinta laskevassa järjestyksessä kalleimmasta halvimpaan, olkaapa hyvä. Ja jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi: Tämä postaus on ilmaista mainosta alla esitellyille yrityksille. Aivan itse olen opiskelijabudjetistani kyseiset lystit kustantanut eikä kukaan tietääkseni ole tätä blogia sponsoroinut. 1: Kylpylä Peurunka, […]

Kenelle opintojen rahoitus tulevaisuudessa lankeaa?

On kohtalon ivaa, että Helsingin sanomat uutisoi opintotukeen kohdistuvista leikkauksista juuri sillä viikolla, kun tehtäväkseni on annettu kirjoittaa opiskelijoista ja rahasta. Uusimpaan hallitusohjelmaan kirjatut koulutukseen kohdistuvat leikkaukset ovat kuluneen lukuvuoden aikana yksi kerrallaan muuttuneet konkreettisiksi opiskelijoiden arjessa, ja lisää muutoksia on luvassa. Ammattikorkeakoulujen rahoituksen pienentymisen myötä koulutusohjelmia on lakkautettu, henkilöstöä irtisanottu ja koulutuksen toteutustapoja muutettu. Ulkomaalaisilta […]

Kevättä Jamk sapiensin silmäpusseissa

Lukuvuosi lähestyy loppuaan ja kevät tekee tuloaan. Kevät on muutoksien aikaa: aurinko suvaitsee vihdoinkin näyttäytyä, kaduilla pölisee rännän sijasta hiekkaa ja ihmiset muuttuvat jotenkin energisimmiksi. Myös ammattikorkeakouluopiskelijoissa tapahtuu muutos. Keväisin koulun käytävillä saattaa havaita kalpeita, paikasta toiseen väsyneenä säntäileviä, kofeiinilla kyllästettyjä ihmisraunioita, jotka yrittävät epätoivoisesti pitää itsensä kasassa selvitäkseen lukuvuoden viimeisistä koitoksista. Seuraavassa havainnollistan kevään […]

Harrastukset TOP 3

Haastattelin eilen musiikinopiskelijoita heidän harrastuksistaan. Ajattelin saavani monipuolisen listan jännittävistä harrastuksista (esim. geokätköily ja boulderointi) joista voisin sitten tämän blogin runsaalle lukijakunnalle raportoida. Järkytyksekseni jouduin toteamaan, että musiikinopiskelijat eivät juuri harrastuksia harrasta. Sain kuitenkin vaivoin kasattua musiikinopiskelijoiden harrastusten top 3-listan, josta voidaan havaita pari pääsuuntausta sekä rykelmä sekalaisia aktiviteetteja, joita musiikinopiskelijat epätoivoisesti yrittävät ahtaa kategoriaan […]

Ajatuksia työstä

Työnteko opiskeluiden ohessa on aihe, joka jakaa mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Tilastokeskuksen mukaan 57 % ammattikorkeakouluopiskelijoista käy opintojensa ohessa töissä (http://www.stat.fi/til/opty/). Toiset haluavat keskittyä täysillä opiskeluun siinä missä toisilla tunteja kertyy enemmän työpaikalle kuin kouluun. Työnteolla on opiskelijan elämään monenlaisia vaikutuksia. Parhaimmassa tapauksessa opiskelijat saavat opintojensa ohessa tehdä oman alansa töitä, eivätkä he välttämättä joudu […]

Loppiaisesta vielä viisi päivää

Joulusta päästiin ja ajatukset alkavat suuntautua vääjäämättä lähenevään koulun alkuun. Joululomaa on onneksi jäljellä vielä viisi päivää, joten nautitaan siitä! Näin loman viimeisinä päivinä, kun on vihdoinkin kyllästynyt laiskotteluun ja syömiseen, on oivallinen tilaisuus harrastaa ulkona riehumista (etenkin loppiaisena, kun aurinko kauniisti syleili Jyväsjärveä). Myös sisällä on syytä riehua, jos työpöydälle on päässyt kertymään puolen […]

24 yötä kouluun on…

…laskin aivan itse kun joululomani reilu viikko sitten alkoi. Menneen syyslukukauden kulkua toisen vuoden musiikkipedagogiopiskelijana voisi luonnehtia musiikkitermillä prestissimo (=erittäin kiireisesti). Viimeiset viikot ennen lomaa olivat jatkuvaa accelerandoa (=kiihtyen), joka huipentui ”neljä tenttiä neljässä päivässä”-tulikokeeseen. Läpäisin haasteen kunnialla, mutta sitä juhlistaessani kadotin ääneni paikalliseen yökerhoon. Yhden viikonlopun aikana läpikävin vokaalisen muodonmuutoksen omasta itsestäni Marge Simpsonin […]