Viisi vinkkiä uusiin kokemuksiin Jyväskylässä

Talvilomani kului vanhojen tuttujen aktiviteettien, hiihtämisen ja luistelun, lisäksi uusien kokemuksien parissa. Uusien asioiden kärkiviisikko Jyväskylässä, opiskelijabudjetilla, hinta laskevassa järjestyksessä kalleimmasta halvimpaan, olkaapa hyvä. Ja jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi: Tämä postaus on ilmaista mainosta alla esitellyille yrityksille. Aivan itse olen opiskelijabudjetistani kyseiset lystit kustantanut eikä kukaan tietääkseni ole tätä blogia sponsoroinut.

1: Kylpylä Peurunka, opiskelijoiden sesonkihinta 13 euroa

Jos Jyväskylän oma Laajavuoren kylpylä on jo tullut testattua, niin on aika suunnata noin tunnin bussimatkan päässä olevaan Peurungan kuntokeskuksen kylpylään. Kylpylästä löytyivät kaikki modernin kylpylän tunnusmerkit saunoineen ja erilaisine altaineen sekä Euroopan pisin vesiliukumäki. Muutaman kymmenen minuutin jonotus palkittiin jännittävällä ja vaihtelevalla laskukokemuksella, jossa ei toden totta olisi voinut olla parantamisen varaa. Loma-aikojen ulkopuolella hinnat ovat vieläkin alhaisemmat ja kiljuvien lapsien määrä oletettavasti sesonkiaikoja huomattavasti kohtuullisempi. Bussiaikataulut kannattaa varmistaa ja suunnitella etukäteen, sillä niitä kulkee valitettavan vähän. Me jouduimme ottamaan taksin Laukaan keskustaan välttääksemme muutamien tuntien odottelun kylpylän aulassa.
http://www.peurunka.fi/

2: Teeleidin Afternoon Tea, torstaisin klo 14-18, 12 euroa

Lutakon modernin kivimiljöön keskeltä löytyy muistutus menneistä ajoista: Viehättävässä vanhassa puutalossa Schaumanin puistotien varrella sijaitsee teentuoksuinen taivas, jossa on torstaisin tarjolla aito englantilaistyylinen iltapäivän teetuokio kaikilla herkuilla. 12 euron hintaan kuului pari kannullista erinomaisesti haudutettua teetä, muutama voileipä, skonssi, pieni juustokakku, kuppikakku sekä varsin tuhti tummasuklaakonvehti. Teeleidin mielenkiintoisesti sisustetuissa sopukoissa aito afternoon tea -tunnelma on taattua ja kokemus saattaa venyä useiden tuntien mittaiseksi nautiskeluksi.
http://teeleidi.fi/

3: Turskaa Mestarin herkun kalatiskiltä, 9,90 euroa/kilo

Yksi paikka, missä opiskelijoita ei paljon näy, on kauppojen kalatiskit. Opiskelijat luulevat, että kala on kallista ja että he eivät osaa valmistaa tuoretta kalaa. Kehottaisin kuitenkin opiskelijoitakin rohkaistumaan kalan suhteen. Jos puhelu äidille tai isoäidille ei anna riittävästi informaatiota kalakokkaamisen saloista, niin netistä löytyy toinen toistaan yksinkertaisempia ohjeita herkullisen kala-aterian loihtimiseen. Kaiken lisäksi: KALA ON HALPAA, ei kallista, sillä kalatiskiltä löytyy aina joku eväkäs, joka myydään tarjoushintaan. Tarttukaa tilaisuuteen ja kokeilkaa! Itse valitsin talviloman kunniaksi elämäni ensimmäistä kertaa turskan, jonka kypsenin sitruunakastikkeessa pastan kaveriksi.

Kalareseptejä löytyy esim. täältä.
Turskan valmistin tätä ohjetta mukaillen.

4: Kahvipaahtimo Papun Cafe Au Lait, 3,50 euroa

Paahtimo Papu ei oikeastaan ole minulle uusi juttu, mutta halusin siitä huolimatta sisällyttää sen tähän uusien asioiden listaan. Papu paahtaa itse luomupapunsa ja myy niitä asiakkaan toivomassa muodossa mukaan sekä tarjoilee niistä valmistettua kahvia paahtimon yhteydessä olevassa kahvilassa. Miljöö on upea ja kahvit todella hyviä ja maukkaita. Opiskelija saattaa aluksi kavahtaa kahvipapujen kilohintoja, mutta alkuun pääsee kokeilemalla esimerkiksi maukasta cafe au lait -kahvia, joka tarjoillaan valtavasta lasikulhosta edulliseen hintaan. Ja kun rahatilanne sallii, voi kahvin ystävä investoida vaikkapa von Hertzen Brothers -kahviin.
https://www.paahtimopapu.fi

5: Alvar Aalto -museo, perjantaisin 0 euroa

Museossa oli esillä mielenkiintoinen näyttely arkkitehdin elämästä ja elämäntyöstä. Näyttelyssä oli paljon upeita tuoleja, joiden liiallinen ihailu sai minut luulemaan, että tarvitsen kotiini kalliin design-huonekalun. Suhteellisen pieni näyttelytila piti otteessaan lähes kaksi tuntia, joten aikaa ja energiaa ei jäänyt Keski-Suomen museolle, joka löytyy muuten viereisestä rakennuksesta ja on myös perjantaisin ilmainen.
http://www.alvaraalto.fi/
http://www.jyvaskyla.fi/keskisuomenmuseo/museot/keskisuomenmuseo