Lentopallon korkeakouluopiskelijoiden EM-kisat Puolan Lodzissa 26.7.-2.8.

Tervehdys!

Tänäkin vuonna kävimme Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja yliopiston yhdistetyllä joukkueella edustamassa Jyväskylää ja Suomea korkeakouluopiskelijoiden EM-kisoissa, ja sen tiimoilta täälä rustaillaan jonkin sortin tiivistelmää reissusta! Kisojenhan kuului alunperin tapahtua Serbiassa, mutta matkan kohteeksi osoittautui kuitenkin Puolan Lodz, tai kuten paikalliset lausuvat ”Wuz”. Tämänvuotinen turnaus oli joka tavalla mielenkiintoinen. Viime vuodesta poiketen yhdessä kaupungissa (joka on muuten Puolan kolmanneksi suurin) järjestettiin ”vain” kahden lajin EM-rupeamaa (lentopallo ja sulkapallo), kun taas Portugalin kisoissa kaikki lajit pyörivät samassa cityssä. Kisat olivat siis kokonaisuutena pienemmät, mutta sehän ei menoa haitannut.

Mielenkiintoa lisäsi myös se, että lentopallon miesten turnaukseen otti osaa 14 joukkuetta, joka tarkoitti sitä, että mm. meidän joukkueemme sijoittui lohkoarvontojen jälkeen kolmen joukkueen lohkoon. Tämä tarkoitti siis yhtä peliä vähemmän kisareissuumme, ja myös avauspeliin tehdyn henkisen valmistautumisen pienoista hapertelua, koska ensimmäinen pelimme siirtyi päivää myöhemmäksi siitä mihin olimme päidemme sisällä varautuneet. Pelaamaan kuitenkin päästiin ja ensimmäisenä vastaan asettui Istanbulin joukkue Turkista. Turkilla oli siis turnauksessa kaksi joukkuetta, joista toinen onnistuneesti puolusti mestaruuttaan ja meidän lohkostamme aloittanut joukkue nappasi viidennen sijan. Ensimmäinen peli muuttuneella kokoonpanolla tietenkin on aina enemmän tai vähemmän porukan ”yhteenajamista”, mutta annoimme Turkin ammattilaispelaajiakin sisältävälle jengille hyvän vastuksen ja nappasimme turnauksemme ensimmäisen erävoiton heti avauspelistä. Istanbulin joukkue kuitenkin otti täydet pisteet matsista ja voitti meidät 1-3.

Toisessa matsissa vastaan asettui Ranskan Montpellierin joukkue, jossa niin ikään pelasi päätoimisesti palloa ammatikseen pelaavia kavereita. Heillekin annoimme kelpo vastuksen varsinkin ensimmäisessä ja kolmannessa erässä, mutta Ranskan miehet olivat erien lopussa kylmäpäisiä pisteentekijöitä ja voittivat ottelun 3:0. Toinen tappio ja lohkon viimeiseksi jääminen tarkoitti siis jatkopelien suhteen sijoja 9-12, ja välipäivän jälkeen vastaamme asettui Bulgarian joukkue. Kolmannessa pelissämme alkoi jo näkyä joukkueen hyvä yhteishenki ja taistelu pisteistä, mutta edes neljännen erän 21-24-tilanteesta erävoittoon 26-24 nousu ei riittänyt Bulgariaa vastaan, joka lopulta vei ottelun 2-3 erälukemin. Päädyimme siis viimeiseen matsiin pelaamaan sijoista 11-12. Tähän peliin verkon toiselle puolelle asteli Sognin ja Fjordanen läänin opiskelijoiden joukkue Norjasta. Viimeisen pelin hoidimme kunnialla loppuun 3-0 voitolla, vaikka joukkueiden tasoero oli aiempiin peleihin nähden suurempi. Näin ollen joukkueellemme tuli 11. Sija Lodzin kisoista ja paljon kullanarvoista kansainvälistä pelikokemusta joukkueemme jäsenille!

Allekirjoittaneelle Lodzin kisat olivat toiset korkeakouluopiskelijoiden EM-kekkerit ja täytyy hieman mainostaa, että reissut ovat olleet aivan omaa luokkaansa! Jos siis teille lukijoille vastaavia tilaisuuksia aukenee, niin menoksi vaan. Ensi vuodenkin turnaukseen joukkueemme on lunastanut anottavan paikan voittamalla tämän vuoden opiskelijoiden SM-kisat keväällä. Toivokaamme tervettä tulevaa lentopallokautta joukkueemme pelaajille ja opiskelupaikkoja uusille pelaajille, jotta pääsemme Serbiaan ensi kesänä jälleen haastamaan huippumaita peliparketille! Seuraavaksi muutama foto, joita matkan varrella tarttui kameran muistiin.

Joukkueemme avajaisissa
Pisteen tekemisen riemua pelikentällä
Hymyilytti poikia vaihtoaitiossakin!
Puolan Lodzin kisojen edustusjoukkue. Vasemmalta-oikealle ylhäältä: Sami Lindgren, Atte Kyrölä, Vili Tinakari, Tuomas Sillanpää, Niko Kajakulma, Juha Eisto, Marko Määttänen, Aleksi Sillanpää ja Jaakko Aninko. Vasemmalta-oikealle alhaalta: Mikko Tarvaala, Jani Liski, Oskari Ojaniemi, Tuomas Karjalainen, Teemu Vanhamäki ja Arttu Perello.

Joukkueemme kiittää tukijoita, yhteistyökumppaneita ja blogin lukijoita mielenkiinnosta! Jos herää kysymyksiä reissuumme, opiskelun ja urheilun yhdistämiseen tai esimerkiksi Puolaan liittyen, vastailen mielelläni.

Liikkuvaa kesän loppua!

Oskari Ojaniemi #17

K8204@student.jamk.fi

 

 

 

Kommentit

  1. Joukkuekuvassa kovasti pummimainen alarivi.