EUSA Games Portugalin Coimbrassa 12. – 21.7.2018

Kaksi opiskelija-aikani unohtumattominta ja ainutlaatuisinta hetkeä ovat tähän asti olleet ehdottomasti lentopallon EM – kisat Puolassa 2017, sekä juuri parasta aikaa käynnissä olevat EUSA -Gamesit 2018 Portugalissa, missä kokoontuu vuoteen 2017 poiketen lukematon määrä muidenkin lajien edustajia kilpailemaan euroopanmestaruustittelistä. EM -kisoihin pääseminen on mahdollista voittamalla suomenmestaruus, joten kyseisiin kisoihin ei oteta ketä tahansa. Jyväskylän ammattikorkeakoulu on ollut  yksi reissumme suurimmista tukioista, jota ilman ei matkamme voisi onnistua. Tässä tekstissä kerron hieman matkastamme.

 

Tänä vuonna kisoihin osallistui lentopallon puolelta 16 miesjoukkuetta, joista JAMKin ja Jyväskylän yliopiston yhdistelmäjoukkue edusti korkeakouluja Suomesta ja Jyväskylästä. Samassa alkulohkossa vastaan asettuivat Porto (Portugali), Tallinna (Viro), sekä Giessen (Saksa), eli neljä joukkuetta, joista kaksi parasta jatkaisi pelejä sijoista 1-8, ja kaksi viimeistä joutuisi pelaamaan sijoista 9-16.

Ensimmäinen pelin hävisimme niukasti Portoa vastaan 2-3. Liekö jalat jääneet lentokoneeseen, mutta ainakin saimme todella tärkeän pisteen viimeisiä alkulohkon pelejä ajatellen. Seuraavana päivänä vastaan asettui nuori, mutta taitava Tallinnan joukkue, joka voitti niin ikään melko tasaisen pelin 1-3. Sitten koitti lohkon tärkeimmän pelin vuoro Jyväskylä – Giessen. Pelit olivat tähän mennessä menneet ristiin, joten 3-0 tai 3-1 voitolla varmistaisimme lohkon 2. sijan. Kyseinen peli oli selvästi jokaisen pelaajan paras peli koko turnauksessa, ja ansaittu 3-1 voitto varmisti pääsyn jatkoon pelaamaan sijoista 1-8.

 

Alkulohkon jälkeen koitti vapaapäivä, ja käytimme tilaisuuden hyväksi vierailemalla Coimbran nähtävyyksissä, joista päällimmäisenä jäi mieleen kaupungin kukkulalla sijainnut maan vanhin yliopisto (perustettu 1290 Lissabonissa, siirretty Coimbraan 1308 (pysyvästi 1537)). Suosittelen kaikkia paikkakunnalla vierailevia käymään kyseisen paikan kellotornissa ihailemassa maisemia ja kaupungin näköalaa.

(Kuva 1, Panoraamakuva Coimbran yliopiston kellotornista)

 

(Kuva 2, matkalla lounaalle ensimmäisenä pelipäivänä)

 

(Kuva 3, Coimbran yliopiston sisäpiha)

 

Vapaa päivän jälkeen alkoivat pudotuspelit. Heti ensimmäisenä puolivälierissä vastaan asettui tuleva euroopanmestari Beykent Istanbulista (Turkki). Tiedossa oli, että voitolla mitalipeleihin (1-4), häviöllä sijoille 5-8. Peli lähti heti lyöntirullauksesta asti vaikeasti. Liekö Turkin ammattipelaajat lyöneet palloa näytöstyyliin lattiasta kattoon, mutta peli ei lähtenyt missään vaiheessa rullaamaan. Peli päättyi 0-3 Beykentille, ja ansaitusti. Hampaan koloon jäi vain se, että olisi ollut mukava laittaa Turkin liigan/ maajoukkue pelaajille hieman enemmän vastaan. Harvemmin tällaisia miehiä vastaan kukaan pääse kotimaassakaan pelaamaan, edes mestaruusliigassa.

Tulevissa peleissä (sijat 5-8) alkoi näkymään jo pienimuotoinen väsymys, sekä uskonpuute. Ensin tappio Dagestanille (Venäjä), ja putoaminen sijoille 7-8, jonka jälkeen uusintamatsi niin ikään sijoille 7-8 sijoille tippuneelle alkulohkon voittaja Tallinnalle 0-3. Niin ikään pelit tulivat pelatuksi, ja joukkueemme sijoitus kuitenkin komea EM 8.

 

Reissu tarjosi upeita elämyksiä, sekä uusia tuttavuuksia. Portugalissa oppi arvostamaan myös sitä kuinka Suomessa asiat ovat loppupeleissä melko hyvin. Reissu oli myös melko tunteikas, sillä osalle pitkäaikaisista mukana olleista pelaajista nämä kisat olivat viimeiset mahdolliset kisat, joko ikärajan tullessa vastaan tai valmistumisen myötä. Jyväskylän joukkue on jo kuitenkin lunastanut paikkansa vuoden 2019 EM -kisoihin Serbian Zrenjaniin voitettuaan 2018 keväällä suomenmestaruuden, joten saa nähdä nouseeko mukaan uusia opiskelijoita vanhojen väistyessä tieltä. Kisat ovat kerta toidensa jälkeen ainutlaatuisia ja ikimuistoisia, joten mikäli sinulla, arvoisa lukija, on joskus mahdollisuus lähteä opiskelijana kansainvälisiin urheilutapahtumiin, älä epäröi.

Lisätietoja ja matkakertomuksia avaan mielelläni reissusta, jos jotakuta kiinnostaa tietää enemmän, joko maasta ja sen kulttuurista tai itse kisoista. Joukkue kiittää tukioitaan! Matka jatkuu tavalla tai toisella.

Hyvää loppu kesää!

Sillanpää Tuomas #10

k7693@student.jamk.fi

O451336473

(Kuva 4, ylärivi vasemmalta oikealle: Sami Lindgren, Tuomas Sillanpää, Joni Mollerus, Jani Liski, Niko Kajakulma, Tommi Liimatainen, Atte Kyrölä, Matti Pöntinen, Jarno Huupponen, Oskari Ojaniemi. Alarivi: Arttu Perello, Jaakko Aninko. Kuvasta puuttuu Teemu Vanhamäki)