Oppariblogi

Vastauksia opparin raportointia koskeviin kysymyksiin & vinkkejä tiedon etsintään

Tag Archives: passiivi

Preesens, imperfekti, minä-muoto vai passiivi?

Mietin sellaista että voinko kaikkialla muualla käyttää passiivia+imperfektiä mutta sitten pohdinnassa minä-muotoa (esim. ”kyselyä päädyttiin lähettämään” sen sijaan että kirjoittaisin ”päädyin lähettämään kyselyä”)? Vai pitääkö valita jompi kumpi jota sitten käytetään läpi työn (paitsi tiivistelmässä aina se passiivi+imperfekti)?

 

Vastaus:

Minulla on tunne, että vastaan tähän kysymykseen vähän väliä. Mutta ilmeisesti niin ei olekaan.

Tiivistelmä tosiaan on helppo nakki. Siinä käytetään passiivia ja imperfektiä.

Aika- ja persoonamuodot herättävät melkoisia intohimon leiskahduksia. Yksi koulukunta vannoo passiivin ja imperfektin nimeen, toinen koulukunta sallii useampia tapoja.

Oikea vastaus kysymykseesi onkin: Kysy ohjaajaltasi, miten sinun on toimittava.

Siteeraan kuitenkin tähän pätkiä Tutki ja kirjoita -kirjasta (Hirsjärvi ym. 2010, 257, 269, 276, 313–314). Josko ne auttaisivat keskusteluissa. Aikamuodolla voi kertoa mm. sen, onko samaa mieltä kuin referoitava tutkimus.

Aikamuotojen vaihtelu samassa tutkimuksessa:

  • ”Johdannon eri osuuksissa aikamuoto vaihtelee luonnostaan. Tutkimuksen tarkoitus voidaan ilmaista joko preesesillä riippuen siitä, viitataanko selosteeseen (Tässä tutkimuksessa selvitetään – – ) vai tehtyyn tutkimukseen (Tässä tutkimusessa selvitettiin – -).”
  • ”Aiempia tutkimuksia referoitaessa aikamuoto vaihtelee muun muassa sen mukaan, mikä on kirjoittajan asenne referoituihin ja arvioituihin tutkimustuloksiin.”
  • Pohdinta/johtopäätökset-luku: ”Aikamuotona on yleensä imperfekti silloin kun viitataan tutkimuksen tarkoitukseen, hypoteeseihin, tutkimuksen vaiheisiin ja tärkeimpiin – – oman tutkimuksen tuloksiin, mutta preeses silloin kun pohditaan selityksiä, arvioidaan tulosten yleistettävyyttä tai seurauksia ja kun verrataan tuloksia aiempiin tuloksiin sekä esitellään sovellusmahdollisuuksia”.

Preesensin käyttö:

  • ”Jos preesensiä käytetään referoitaessa jonkun toisen ajatuksia, luodaan vaikutelma, että kirjoittaja hyväksyy lähteensä ajatuksen.”
  • Preesens ”soveltuu termien selityksiin, yleisluonteisiin väittämiin tai määritelmiin, joilla on jatkuva ja yleinen pätevyys; samoin se soveltuu esimerkiksi teorian esittelyyn ja teoriasta johdettuihin väittämiin ja oletuksin sekä taulukoihin, kuvioihin yms. viittaamiseen ja tutkimustulosten ja päätelmien esittämiseen”.
  • ”Laadullisen tutkimuksen kuvauksessa pääasiallisena aikamuotona on preesens – -.”

Imperfektin käyttö:

  • ”Imperfektiä käytetään viitattaessa – – aiemmin julkaistuihin – – tutkimuksiin – -, oman tutkimuksen kulkuun (= mitä ja miten tehtiin) sekä – – omiin ja muiden (erityis)tuloksiin”.
  • ”Imperfektin käytölle on siis tyypillistä eräänlaien spesifisyys, tiettyys, yksittäisyys. Kirjoittaja vain toteaa tutkijan ajatuksen mutta ei aikamuodolla ota kantaa sen paikkansapitävyyteen.”

Passiivin käyttö:

  • Passiivilla ilmaistaan ”yleispäteviä totuuksia ja yleisesti tunnettua tietoa, joten kirjoittajan pitää osoittaa lukijalle, milloin hän puhuu passiivissa itsestään, milloin käyttää passiivia muussa tarkoituksessa.
  • Passiivin käyttö ei ”tee tutkimuksesta sen tieteellisempää; tällä tavoin etäännytetty ilmaisu on usein jäykkää ja mutkikasta ja siten helposti epätarkkaa”.
  • Passiivi on käytössä usein turvallisempi kuin minä-muoto, sillä ”häiritsemätön minä-muodon käyttö vaatii kirjoittajalta hyvää tyylitajua” ja koska ”minä-muodossa tekstistä tulee helposti kertomus, monet ovat edelleen sitä mieltä, että hyvä tieteellinen teksti ei tarvitse ensimmäistä persoonaa”.
  • Passiivia voi vanhaan tapaan käyttää ”ainakin niissä yhteyksissä, joissa sitä ei voi pitää harhaanojohtavana tai se ei aiheuta epäselvyyksiä”.

Minä-muodon käyttö:

  • Tutkimusotteet monipuolistuvat ja minä-muotoa puolustetaan sillä, että ”kirjoittaja on vastuussa tekemistään valinnoista ja ratkaisuista. Tämän vastuullisuutensa hän näyttää sillä, että ei mene kömpelön persoonattomuutta tavoittelevan ilmaisun taakse.”
  • ”Nyrkkisääntönä voi silti pitää sitä, että kirjoittaja ei tarpeettomasti tuo itseään lukijan ja asian väliin.” Sen vuoksi sananvalinnan on oltava neutraalia, konkreettia, objektiivista (ei-emotionaalista) ja asiallisen erittelevää. Tunneilmaisut tai elämäkerralliset kuvaukset eivät kuulu tieteen kieleen.
  • ”Johdanto esittelee useita kirjoittajan ratkaisuja, valintoja ja sitoumuksia, joten yksikön ensimmäinen persoona on esimerkiksi näkökulman ja menetelmien perusteluissa luonnollinen – kirjoittaja ottaa vastuun eikä piiloudu passiivin epämääräisen persoonan taakse” (ks. myös Luukka 2002, 21)
  • ”Laadullisen tutkimuksen kuvauksessa pääasiallisena – – on – – persoonana yksikön ensimmäinen persoona varsinkin sellaisissa kohdissa, joissa kirjoittaja kertoo, miten hän teki tutkimuksen” (ks. myös Alasuutari 1993, 252–254).

 

Lähteet

Alasuutari, P. 1993. Laadullinen tutkimus. Tampere: Vastapaino.

Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2010. 15. – 16. p. Helsinki: Tammi.

Luukka, M.-R. 2002. Mikä tekee tekstistä tieteellisen? Teoksessa Tieteellinen kirjoittaminen. Tampere: Vastapaino.