Eteenpäin kohti ihmiskeskeistä SOTE-järjestelmää!

Suomalaisen sosiaali- ja terveysjärjestelmän – eli tuttavallisemmin SOTEn – uudistaminen on osoittautunut perin haasteelliseksi tehtäväksi. Suomen edellinen hallitus yritti kaksikin kertaa luoda uuden mallin näiden palvelujen järjestämiseksi ja rahoittamiseksi, mutta perustuslailliset ongelmat estivät asian etenemisen. Maan nykyinen hallitus yrittää tätä vasta ensimmäistä kertaa, joten jäämme odottamaan, saadaanko nyt jotakin aikaiseksi. Kansallisesta sekoilusta huolimatta laajan maamme […]

Green Care työpajassa

”Aamulla, kun yöllä on satanut, menemme metsään, järven rantaan, ja poimimme muistiin märän maan hajut” (Risto Rasa) Vihreän hoivan koulutushankkeen ensimmäisessä työpajassa Vanhan Niskalan tuvassa Rovaniemella 12.10.2015 pääsimme itsekin voimaantumaan kauniista luonnnosta ja kerrassaan viehättävästä maalaisympäristöstä.  Työpaja aloitettiin Green Care-henkeen mielipaikka- harjoituksella ja tunnelmallisella aamiaisella vanhassa tuvassa. Päivän teeman mukaisesti keskustelimme tulevaan koulutukseen liityvän verkoston rakentamisesta, sen […]