Tilannekuvaa syksyn 2012 ELY-kierrokselta

LAITURIn kehittämisasiantuntija Mervi Sirviö, projektikoordinaattori Sirpa Nykänen ja kehittämisasiantuntija Antti Laitinen.

Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmian LAITURI-projekti toteutti tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluja koskevan selvityskierroksen ELY-keskuksissa syksyllä 2012. Selvityksen taustaryhmänä toimivat opetus- ja kulttuuriministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön edustajat.

Lähtökohtana oli tukea ELY-keskusten alueellista TNO-palvelujen verkoston kokoamis- ja koordinointityötä. LAITURI-projekti selvitti tilannekuvaa kolmesta näkökulmasta:

  1. Ohjauspalvelukokonaisuuden kehittäminen verkostoyhteistyönä
  2. Ohjauspalveluiden saatavuus alueella ja verkostoyhteistyö siinä
  3. Ohjausosaamisen kehittäminen osana verkostoyhteistyötä

LAITURI-projektin alkuperäinen painopiste on aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluissa. Sittemmin elinikäinen ohjaus on nostettu vahvasti esille, joten TNO-palveluita tarkasteltiin myös selvitystyössä laajemmasta näkökulmasta. Tapaamisissa oli mukana TNO-asiantuntijoita  ELY-keskuksista ja TE -toimistoista, ELY-johtoa sekä alueen Opin Ovi- ja muita projekti- ja oppilaitostoimijoita.

Ohjauspalvelukokonaisuutta alueilla on ELY-kierroksen perusteella kehitetty erilaisten yhteistyöryhmien avulla. Sellaisia ovat olleet aikuisohjauksen tai elinikäisen ohjauksen erilaiset yhteistyö-, asiantuntija- tai koordinaatioryhmät ja -foorumit. Joissain tapauksissa yhteistyötä on kehitetty TNO-toimijaverkoston tai strategiaryhmien kautta. Ryhmät ovat monissa tapauksissa luontevia lähtökohtia alueellisille ELO-ryhmille.

Ohjauspalvelujen saatavuuden tukemiseksi koettiin tarvittavan mm. uudenlaista yhteistyötä alueen eri toimijoiden välille. Alueilla on usein runsaasti aktiivisia palveluntuottajia. Parempaa keskinäistä tietoisuutta tarvitaan muiden olemassaolosta ja toiminnasta. Myös yhteistä tavoitetietoisuutta, kieltä ja käsitteitä, samoin kuin uudenlaista ajattelutapaa ohjauksesta tarvitaan. Prosessinäkökulma (elämänpolun näkeminen laajemmin) samoin kuin päällekkäisten palvelujen karsiminen nähtiin yleisesti tavoitteeksi, samoin monikanavaisuus.

Verkostoyhteistyön ohjausosaamisen kehittämisessä nähtiin riippuvan keskeisesti siitä, ymmärretäänkö ohjaus ja sen kehittäminen strategiseksi toiminnaksi alueella. Johdon rooli nähtiin keskeiseksi mm. yhteisestä ymmärryksestä, selkeistä vastuista ja tiedonkulusta huolehtimisessa. Ohjauksen ja erityisesti siihen liittyvän yhteistyön lisäarvo tulisi saada näkyviin sekä organisaatioiden toimintaan että asiakkaille.

Alueellisen yhteistyön nähtiin lähtevän luontevasti liikkeelle yhteisen tekemisen ja toiminnan kautta. Opin ovi -projektien työtä mm. neuvontapisteiden käynnistämisessä pidettiin hyvänä lähtökohtana. Yhteistä oppimista ja verkoston identiteetin syntymistä korostettiin.

LAITURI-projekti tukee ELY-keskusten TNO-palvelujen kehittämistyötä vuonna 2013 mm. yhteistyössä Salmian kanssa toteutettavien koulutusten ja konsultaatioiden avulla.

”Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen alueellinen yhteistyö ja koordinointi. Tilannekuva elinikäisen ohjauksen kehittämisestä ELY-alueilla”
Lue raportti täältä
LAITURI-projekti Salmian sivuilla
LAITURI-projekti Opin oven sivuilla

Lisätietoja:

Kehittämisasiantuntija Antti Laitinen
p. 0503962677
antti.laitinen(at)salmia.f

Kehittämisasiantuntija Mervi Sirviö
p. 0503963587
mervi.sirvio(at)salmia.fi