Koulutus on yhteistyötä

Koulutuksesta puhutaan paljon ja sen toteuttaminen kaikille sopivalla tavalla ei jätä tunteettomaksi. Se, että tarvitsemme opiskelijoita avaamaan suuntaviivoja tulevaisuuden biotalouteen, ei riitä. Suomalainen koulutusjärjestelmä on sakea yhteistyön verkosto, missä vesille on heitetty harvoja verkkoja isojen vonkaleiden kiinni saamiseksi, mutta myös tiheät verkot ovat vesillä ja kaikki pienetkin kalat punnitaan. Biotalous toimialana on laaja ja Jyväskylän […]

Suomalaisen maaseudun juurilla keskellä Helsinkiä

Joka talvinen kulttuurimatka pääkaupunkiimme on tehty. Aina nälkäisenä suuntaan milloin mihinkin paikkaan tutkimaan näyttelyitä, rakennuksia, teatteria, elokuvia… Näistä toiset ovat rakkaampia kuin toiset, se lienee ihan tavanomaista. Ollessani Helsingissä uutisoitiin jälleen, ties kuinka monennen kerran, erään pormestarin maaseutua paheksuvaa lausuntoa. Maalaiset kun elävät heidän, helsinkiläisten, kustannuksella. Vaikka Helsingin ulkopuolinen Suomi elää loisena, uskaltauduin silti katselemaan […]

Söpöysvaroitus!

Toisen vuosikurssin agrologiopiskelijoiden ohjelmassa on tuotantoeläinten ruokintaa, jalostusta terveydenhuoltoa ja hyvinvointiasioita. Opintojakso on laaja ja asiaa on paljon. Pintaraapaisuksi se jää, mutta jotakin varsin todellista tehtiin viime maanantaina. Ryhmän kohteena oli POKEn lampola. Siellä on parhaillaan karitsointiaika ja se näkyi ja kuului. Tavoitteemme oli tutkia lampaiden rakenteita ja valintakriteereitä. Tunnilla olimme ennakkoon käyneet läpi hyvän […]

Virroille

Biotalousinstituutti on tehnyt yhteistyötä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa usean vuoden ajan järjestämällä Virroilla monimuotokoulutusta. Agrologi amk- tutkintoa on siellä suorittanut vajaat kolmekymmentä henkilöä kahdella vuosikurssilla. Se on tarkoittanut meille opettajille erilaisia haasteita, koska kontaktit ovat olleet joka toinen viikko perjantaisin ja lauantaisin. Omalta kohdaltani se on tarkoittanut aikaisia aamuja ja myöhäisiä iltoja, koska matkaa on kertynyt […]

Kevään merkkejä meidän navetassa

Jälleen maaliskuussa se alkoi; ei yllättäen, mutta kuitenkaan tarkkaa päivää ei tiedetty. Emolehmien poikimakausi avattiin sunnuntaina, kun Ögonbling-lehmä päätti poikia. Ögonbling on charolais-rotuinen emolehmä, suuri ja valkoinen. Meillä emolehmät tapaavat poikia keväisin maaliskuun ja toukokuun välisenä aikana. Tämä lehmä näytti ensimmäiset poikimisen merkit jo puolen päivän aikaan. Kello riensi ja alkoi olla jo ilta, eikä […]