Suomalaisen maaseudun juurilla keskellä Helsinkiä

Joka talvinen kulttuurimatka pääkaupunkiimme on tehty. Aina nälkäisenä suuntaan milloin mihinkin paikkaan tutkimaan näyttelyitä, rakennuksia, teatteria, elokuvia… Näistä toiset ovat rakkaampia kuin toiset, se lienee ihan tavanomaista. Ollessani Helsingissä uutisoitiin jälleen, ties kuinka monennen kerran, erään pormestarin maaseutua paheksuvaa lausuntoa. Maalaiset kun elävät heidän, helsinkiläisten, kustannuksella. Vaikka Helsingin ulkopuolinen Suomi elää loisena, uskaltauduin silti katselemaan ympärilleni.

Yksi parhaista ja rakkaimmista paikoista on Ateneum. Tälläkin matkalla kävin siellä kaksi kertaa. Ihan henkeä pidättelin joidenkin teosten vaikutuspiirissä. Tunnetta ei pysty kuvailemaan, se vaan valloittaa mielen niin perin pohjin. Tällä kertaa vaihtuva näyttely kertoi Suomen taiteen tarinan. Se oli läpileikkaus suomalaisesta taiteesta ja monet vanhat tutut teokset tuotiin esille uudella tavalla; yhdistelemällä, sarjoiksi kokoamalla, eri tyylit ja vuosisadat sekoitettuna.

Koko näyttelyn ensimmäinen teos oli Aimo Kanervan (1909-1991) ”Lainehtiva viljapelto” vuodelta 1946. Siinä kultaisen keltainen pelto lainehtii kypsää viljaa, valo on vähenemässä ja taivas näyttää juuri niin taivaansiniseltä, kuin voi vain kuvitella. Suomalaisuuden symboli, pellosta kasvava vilja täyttää koko teoksen. Seuraavan kulman takana on Veikko Vionojan (1909-2001) herkkiä maalaismaisemia rakennuksineen, niin tuttuja näkymiä. Tarvaalan oman taiteilijan, Kain Tapperin (1930-2004), veistos ”Hevosenkallo” (1957) on paraatipaikalla ja teoksen historia on niin kovin maanläheinen. Robert Wilhelm Ekmanin (1808-1873) öljyvärimaalaus ”Pentti Lyytinen lukee runojaan savolaisessa pirtissä” vuodelta 1848 on niin pikkutarkka kuvaus aikansa elämästä, tavaroista, puhdetöistä, vaatetuksesta, kissoista ja koiranpennuista. Näyttelyhuone toisensa jälkeen jatkuu suomalaisten taideaarteiden esittelyä. Halonen, Järnefelt, Gallen-Kallela, von Wright ja monet muut taiteilijat ovat ammentaneet inspiraationsa nimenomaan suomalaisesta maalaismaisemasta, erämaista, kuohuvista koskista ja maaseudun ihmisistä. Kansallisaarteemme, suomalaisen maaseudun inspiroimien taiteilijoiden teokset, on sijoitettu keskelle Helsinkiä, eikä pormestari muista, mistä suomalaisuus on peräisin.

Mainittakoon, että samaan aikaan Ateneumissa oli näyttely Kohtaamisia kaupungissa. Esittelytekstissä kerrottiin, että taiteilijat halusivat kuvata kaupunkia sulkeutuneena ja hiljaisena. Gunvor Grönvikin (1912-1955) öljyvärimaalaus ”Raitiovaunupysäkki” (1943) on tummiin pukeutunut hiljainen ihmisjoukko.

Kuvassa ylhäällä Ferdinand von Wright (1822-1906), Sikoja ja harakoita, 1875. Ateneumin kokoelma. Kuvassa on suomalaisia maatiaissikoja, mitkä ovat kuolleet sukupuuttoon jo kauan sitten. Kuvia niistä ei juuri ole, mutta pikkutarkkuudestaan tunnettu Ferdinand von Wright on ikuistanut kotitilansa siat Kuopion Haminanlahdelta.