Pari sanaa verkostoista

Kuuntelin tänään erään pitkän linjan yrittäjän puheenvuoroa, josta monen muun kiinnostavan asian lisäksi mieleen jäi erityisesti yksi asia: verkostot ja niiden merkitys kehitykselle. Yrittäjän esitellessä itseään hän korosti omaa koulutushistoriaansa. “Hän tietysti tahtoo esitellä omaa ammatillista osaamistaan”, oli ensimmäinen ajatukseni, mutta siitä ei tässä yhteydessä ollut lainkaan kyse. Tämä yrittäjä tahtoi nimenomaan korostaa sitä, että…

Jatka lukemista

Polulla biotalouden asiantuntijaksi, osa 4/4

Opiskelija Sari Laakso kertoo, kuinka päätyi opiskelemaan agrologiksi, vaikka yksi tutkinto oli jo taskussa ja työelämä opettanut lisää. Kaikki on yhteydessä kaikkeen… Ykseys ja yhteys. Maailmansielu. Globaali talous. Virustartunta. Kaikki on yhteydessä kaikkeen, halusimme tai emme. Tunnen olevani onnekas, kun pystyn yli kolmikymppisenä vielä opiskelemaan uutta ja löytämään yhteyksiä asioihin mistä en edes ollut tietoinen….

Jatka lukemista

Polulla biotalouden asiantuntijaksi, osa 3/4

Opiskelija Sari Laakso kertoo, kuinka päätyi opiskelemaan agrologiksi, vaikka yksi tutkinto oli jo taskussa ja työelämä opettanut lisää. Kuuletko kutsun… Keittiön ilmastointiputken vislaus. Jääkaapin surina. Tietokoneen tuulettimen tasainen humina ja kaiuttimista kuuluva hiljainen puhe. Vedenkeittimen kohina. Kupin kolahdus pöytään. Tätä ovat kotiopintoni. Avaan tietokoneen, laitan viime lähituntien luentotallenteen kuulumaan hiljaisella ja luen samanaikaisesti aiheen materiaalia…

Jatka lukemista

Polulla biotalouden asiantuntijaksi, osa 2/4

Opiskelija Sari Laakso kertoo, kuinka päätyi opiskelemaan agrologiksi, vaikka yksi tutkinto oli jo taskussa ja työelämä opettanut lisää. Hengitä syvään… Odotin tammikuun pakkasessa päivän viimeistä bussia Tarvaalaan puhallellen ympäröivään pakkasilmaan huurupilviä. Vaikka kylmä ilma karahti joka sisäänhengityksellä kurkkuuni, hymyilin kaulahuivini suojissa. Huomenna olisi ensimmäinen koulupäivä. Nousin bussiin ja matkasin Biotalousinstituutin vieressä sijaitsevaan Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston…

Jatka lukemista

Polulla biotalouden asiantuntijaksi, osa 1/4

Opiskelija Sari Laakso kertoo, kuinka päätyi opiskelemaan agrologiksi, vaikka yksi tutkinto oli jo taskussa ja työelämä opettanut lisää. Se virtaa suonissasi.. Aamupala. Lounas. Välipala. Päivällinen. Iltapala. Suomalaiset pystyssä ja käynnissä pitävä päivittäinen ruokailujärjestys, jonka avulla verenkiertoomme päätyy energiaa ja ravinteita. Elämän punainen lanka. Tiedän tarkkaan kuinka tärkeää hyvä ja ravitseva ruoka on, kiitos vanhempieni, läheisteni,…

Jatka lukemista

@ Sammakkokangas

Vapun jälkeen aloitimme erikoistumisharjoittelun Sammakkokankaan jäteasemalla. Sammakkokangas sijaitsee Saarijärven kupeessa Kannonkoskentiellä. Jätettä tänne tulee Saarijärveltä, Karstulasta, Kinnulasta, Kannonkoskelta, Kivijärveltä sekä Uuraisilta. Aloitimme ensimmäisenä päivänä tutustumalla jätekeskuksen alueeseen. Sisääntulon vieressä on suuria kontteja erilaisille jätteille, joiden luokse pääsee kätevästi suoraan peräkärryn kanssa. Tänne voi toimittaa ilmaiseksi kierrätyspuuta (käsittelemätön/käsitelty), metallit, vaaralliset jätteet sekä sähkölaitteet. Muista jätteistä peritään…

Jatka lukemista

Maatilaharjoittelussa Uudessa-Seelannissa osa 2

Helou! Nyt sitä ollaan palattu Suomeen ja joulun pyhät on vietetty. Paluulento lähti Aucklandista 15. päivä ja kesti noin 28 tuntia. Lennolla oli yksi vaihto Shanghaissa (3h) ja siellä päästiin vaihtamaan Finnairin koneeseen. Matka Uuteen-Seelantiin oli opettava ja mielenkiintoinen. Oli mukavaa nähdä ja kokea asioita, joita ei Suomesta löydy (tippukiviluolat, kuumat lähteet..) Reissaamiseen Uudessa-Seelannissa kannattaisi…

Jatka lukemista

Turpaterapiaa

Aurinko on jo saanut parina päivänä veden tipahtelemaan räystäiltä ja linnut ovat sirkutelleet pidentynyttä päivää ilonamme. Talven pimeys ja kylmyys väistyvät, ihana kevät. Aamut ovat jo valoisia, joten opiskelijakin jaksaa aamutunneille paremmin. Mistä saada voimia silloin kun aurinko on matalalla ja sohva vetää puoleensa koulutehtäviä enemmän? Opiskelun ohella harrastaminen ja muu vapaa-ajan toiminta on tärkeää….

Jatka lukemista