”Olihan se ihanaa, kun pääsi metsään kävelemään” – Virtuaalitodellisuuden avulla mielekkyyttä ikääntyneiden arkeen

Virtuaalitodellisuus merkityksellisyyden ja aktiivisena vanhenemisen mahdollistajana palvelukotiympäristössä eli ViReä-hankkeen tavoitteena oli tutkia VR-lasien soveltuvuutta palvelukotiympäristöön. Hankkeeseen rekrytoitiin palvelukodissa asuvia ikääntyneitä henkilöitä, joilla ei ollut todettua muistisairautta tai muuta kognitiivisen toimintakyvyn alentumaa. Mukaan tutkimukseen lähti alkujaan viisi ikääntynyttä, joista yksi kuitenkin keskeytti ennen varsinaisen intervention alkua. Ennen VR-lasien käyttämisen aloittamista jokaiselta ikääntyneeltä kartoitettiin haastatteluiden avulla heille […]

Mikä on uusi normaali? Hanketoimijoiden ajatuksia kotihoidon kehittämisestä pandemiakriisin keskellä  

Hankkeen riskien ennakoimattomuus Meille hanketyöntekijöille on tuttua pohtia hankevalmistelun aikana hankkeen mahdollisia sisäisiä ja ulkoisia riskejä sekä laatia niitä ennakoivia toimintasuunnitelmia. Kukapa olisi arvannut vuoden 2020 alussa, että yksi merkittävä ja täysin ennakoimaton ulkoinen riski laukeaisi heti alkukeväästä. Aikaisemmin kaukaiset pandemiat olivatkin yhtäkkiä työpaikallamme ja kotiovellamme. Jamkin ja kahden keskisuomalaisen kunnan käynnissä oleva Pa-Mu-hanke eli […]

Korona haastaa digitaidot

Digitaalisten palveluiden merkitys on korostunut nopeasti ja sen myötä myös digituen tarve on lisääntynyt. Poikkeusolot kuitenkin haastavat perinteisen digituen mallin. Digituen ajatellaan usein olevan kasvokkain tapahtuvaa neuvontaa, jossa tuen saaja ja tuen antaja kohtaavat luotettavassa, kiireettömässä ympäristössä. Käsillä oleva poikkeustila on vaatinut digituen järjestäjiltä luovuutta kehittää nopeasti uusia tapoja tarjota tukea etänä. On ollut ilahduttavaa […]

Taidetoiminta hoitolaitoksissa lisää tasa-arvoa ja hyvinvointia

Kuinka taide julkisena palveluna voisi lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja hyvinvointia 2020-luvun Suomessa, myös hoito- ja hoivalaitoksissa? Tätä tutkii Taideyliopiston koordinoima ArtsEqual-hanke. Siinä on nostettu keskiöön taiteeseen osallistumisen tärkeys läpi elämänkaaren. Taidetta tulee tarjota matalalla kynnyksellä lapsuudesta vanhuuteen asti. Taiteeseen osallistumisen tärkeys ja mahdollisuus tulee taata myös silloin kun ihminen tarvitsee hoitoa ja hoivaa. Tieteellistä näyttöä […]

Suomalaiset löysivät jälleen ulkoiluharrastuksen – nyt on metsissä ruuhkaa

Viime aikojen uutisoinnit ovat monella tapaa poikkeuksellisia. YLE uutisoi, että suosituilla retkikohteilla tulee olemaan ruuhkaa ja apuun olisi hälyytettävä ihan poliiseja. Keski-Suomen maapinta-alasta metsää on liki 85%, joten ulkoilumahdollisuuksia ja vaihtoehtoja retkeilyyn riittää, kunhan muistaa jokamiehenoikeudet.   Luonto mahdollistaa meille ihmisille monenlaisia ”palveluita”, usein puhutaankin luonnon ekosysteemipalveluista. Luontoperustaisilla ratkaisuilla tarkoitetaan luonnon mahdollistamia ratkaisumalleja yhteiskunnallisiin ongelmiin1. […]

Tulikin korona

Piti alkaa tutkimus. Aiottiin haastatella esikoistaan odottavia pareja, löytää heidät neuvoloiden kautta. Saada ymmärrystä vanhempien välisestä yhteistyöstä. Oli tulossa työntäyteinen kevät. Kohtaamisia, töitä, aineistonkeruuta. Avuliaita terveydenhoitajia. Innostuneita odotuksen tunnelmia tulevilla vanhemmilla ja tutkijoilla. Paljon uutta. Tulikin korona. Tuli toisenlaista uutta. Aivan uutta, ihan kaikille. Tuli ymmärrys olla kuormittamatta neuvoloita. Tärkeintä on nyt suojella tulevia perheitä. […]