Kirjasto laajensi aukioloaikojaan ja uudisti tilojaan

Pääkampuksen kirjastossa ja Lutakon kampuskirjastossa uudistettiin kirjastoautomaatio ja siirryttiin RFID-aikaan kesällä 2015. Samalla otettiin käyttöön omatoimikirjasto, jonka myötä aukioloajat opiskelijoille ja henkilökunnalle laajenivat ja tilankäyttö tehostui. Uudistunut automaatio mahdollisti myös asiakaspalveluvuorojen uudelleen organisoinnin. Uudistukset ovat edelleen sisäänajovaiheessa, mutta kokemukset ovat olleet hyviä. Voit lukea lisää pääkampuksen kirjastossa tapahtuneesta, ajoittain hieman tuskallisestakin mutta loppujen lopuksi hyvin…

Jatka lukemista

Kiitokset palautteestanne, hyvät Pääkampuksen kirjaston asiakkaat!

Kansalliskirjaston koordinoimalla kyselyllä kartoitettiin kirjastopalveluiden käyttöä, merkitystä sekä asiakastyytyväisyyttä ja se toteutettiin maalis-huhtikuussa, yhtä aikaa yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastoissa sekä useissa erikoiskirjastoissa ja yleisissä kirjastoissa. Yhteensä 969 JAMK kirjaston asiakasta vastasi kyselyyn ja tämä on meidän vastaajaennätyksemme kolme kertaa tehdyn kyselyn historian aikana. Kiitos paljon kaikille vastanneille! Vastanneiden taustatiedot JAMK kirjaston vastaajista 70 % arvioi Pääkampuksen…

Jatka lukemista

Harjoittelussa JAMK:in pääkirjastossa 1.2 – 31.3.2013

Informaatiotutkimuksen aineopintoihini kuului harjoittelujakso kirjastossa. Pääsin harjoittelemaan JAMK:in pääkirjastoon. Täytyy myöntää, että minulla ei ollut mitään aikaisempaa mielikuvaa JAMKista tai sen kirjastosta. Opiskeluni kun olin suorittanut Jyväskylän yliopistossa, joten ammattikorkeakoulu oli täysin uusi tuttavuus. Täytyy myöntää, että minulle on jäänyt vain positiivisia mielikuvia JAMKista oppilaitoksena ja sen oppilaista. Harjoittelun alussa minulle sanottiin, että terveysalan kirjat…

Jatka lukemista

Kurssikirjaa metsästämässä

Kirjastossa käy tähän aikaan vuodesta mukava kuhina. Halutuimmat kurssikirjat häviävät hyvinkin livakkaasti hyllyistä, mutta onneksi muutkin kuin nopeat elävät. Ota siis seuraavista vinkeistä vaarin. Tsemppiä opintoihin uudet ja vanhat opiskelijat! Kurssikirjat lainassa, mitä tehdä? Kirjaan kannattaa tietenkin tehdä heti varaus. Kurssikirjojen laina-aika on 14 vrk, joten vapaita lainakappaleita vapautuu yllättävän nopeasti, vaikka muutama muukin olisi…

Jatka lukemista

Juhannusaatonaatto klo 14…

…hyvät asiakkaat, kirjasto suljetaan Ennen kuin kirjasto sulkee ovensa kesäksi ja kirjaston työntekijät menevät kesäunille arkistokaappeihin koipallot jakkupukujensa taskuissa ja hiusverkot nutturoidensa suojana, Sinun, hyvä asiakkaamme on syytä tietää muutama oleellinen seikka. Koska haluamme nukkua rauhassa koko kesän auringon valolta suojassa, lainojen eräpäivät siirtyvät elokuulle. Sinun ei tarvitse kuitenkaan paniikissa soitella tai tulla käymään heti elokuun…

Jatka lukemista

Taru – täysin palvellut harjoittelija

Taru Särkkä työskenteli harjoittelijana kirjastossamme keväällä 2012. Tämä kirjoitus kertoo hänen kokemuksistaan JAMKissa.   Tein informaatiotutkimuksen opintoihini kuuluvan pakollisen harjoittelun Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjastossa helmikuun puolesta välistä toukokuun puoleen väliin. Pääsääntöisesti työskentelin Pääkampuksen kirjastossa, mutta kiersin jonkin verran myös muissakin toimipisteissä. Kirjat ja kirjastot ovat aina olleet minulle tärkeitä, joten ammatinvalinta ei ollut vaikeaa. Lempikirjani on…

Jatka lukemista

Sadan vuoden asiakkuus

Kuinka kirjaston tiloja käytetään eri vuorokauden aikoina? Kuinka asiakkaat liikkuvat kirjaston sisällä? Kuinka aineistoa haetaan, löydetään ja mitä mieltä muuten ollaan kirjastosta? Näihin kysymyksiin pyrin saamaan vastausta haastatellessani ja tarkkaillessani asiakkaita pääkampuksen kirjastossa 22.3.2012. Kiitos ja anteeksi kaikille vastaajille 🙂 Oli mielenkiintoista jutella eri asioista ja kysyä näkemyksiä. Haasteena ja ongelmana haastattelussa on se, ettei kasvokkain välttämättä…

Jatka lukemista