Tietoturva ja -suoja: uusinta kirjallisuutta

Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan tietoturvalla tarkoitetaan hallinnollisia ja teknisiä toimia, joilla varmistetaan tiedon luottamuksellisuus eli se, että tiedot ovat vain niiden käyttöön oikeutettujen saatavilla, eheys eli se, että tietoja eivät voi muuttaa muut kuin siihen oikeutetut sekä käytettävyys eli se, että tiedot ja tietojärjestelmät ovat niiden käyttöön oikeutettujen hyödynnettävissä. Parin viime vuoden aikana tietoturvasta ja tietosuojasta on ilmestynyt jonkin verran…

Jatka lukemista

Kirjaston luku-, kuuntelu- ja katseluvinkkejä palauttavaan joululomaan

Kohta on se aika, jolloin kirjaston etäasiakkaat ja etätyöntekijät sulkevat läppäreidensä kannet ja jättävät etäopiskelun ja etätyönteon tauolle.  Tai kirjastossa paikan päällä asioivat ja työskentelevät riisuvat maskinsa tai visiirinsä, kun astuvat kirjaston ovesta ulos. Luultavasti kaikki hieman huokaisten muistelevat kuluneen vuoden tapahtumia ja arvailevat mielessään mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Lähestyvä joulukin saattaa olla erilainen…

Jatka lukemista

Kirjasto sai palautetta: Lisää kurssikirjoja ja omatoimiaikaa

Ammattikorkeakoulukirjastot toteuttivat keväällä laajan asiakaspalautekyselyn. Myös JAMKin kirjasto sai arvokasta palautetta, jota henkilöstö on käsitellyt loppukeväällä. Asiakkaille on tärkeintä omatoimikirjasto, kirjastotietokanta aineistoineen sekä ammattitaitoinen henkilökunta. Kirjastosta löytynyt tieto, painettuna tai sähköisenä, on jouduttanut asiakkaiden opintoja ja tutkimusta. Sen sijaan uusia ideoita, yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia kontakteja ei kirjastosta ole kenties etsittykään? Tilat, tiedonhaun ohjaus, tiedon arviointi…

Jatka lukemista

Tuore tutkimustieto koronaviruksesta ja Covid-19:sta

Terveysportista (JAMKin verkkotunnuksilla) löytyy nyt paljon ajantasaista tietoa koronaviruksesta. Koronaviruksen ja Covid -19:n epidemiologiaa, diagnostiikkaa ja hoitoa koskevien uusien tutkimustulosten julkaisutahti on kiivas. EBSCO ja NIH ovat koonneet tuoreimman tutkimustiedon helposti saataville. Terveysportin etusivulta kohdasta Tiedenostot löytyy linkki, Tuore tutkimustieto koronaviruksesta ja Covid-19:sta (EBSCO, NIH, JAMA) Alla olevista linkeistä pääset suoraan näihin jatkuvasti päivittyviin tietokantoihin….

Jatka lukemista

Opiskelun tueksi avattuja avoimia aineistoja / Materials that support studying made openly available

Useat kustantajat ja palveluntarjoajat ovat poikkeustilanteen keskellä avanneet palveluitaan joko avoimesti kenen tahansa luettaviksi tai lisänneet tilaajien käytössä olevia materiaaleja. Tälle sivulle päivitetään avoimiksi tulleita e-aineistoja. Amidst these exceptional circumstances, several publishers and service providers have either opened their materials for everyone to use or given extended material user rights for their current subscribers. This…

Jatka lukemista

E-aineistot oppimisen tukena

Kirjastolla on monenlaisia e-aineistoja, joita voi käyttää opetuksen tukena ja opetusaineistona. Varsinkin tällä hetkellä verkossa oleva luotettava oppimateriaali on tärkeää, jotta taataan opintojen eteneminen ja opiskelijoiden valmistuminen. E-aineistot muodostavat myös merkittävän osan opinnäytteiden lähdemateriaalista. Kirjaston ostamat maksulliset aineistot (JAMKin verkkotunnuksilla) Avoimet aineistot Kaikki käytössä olevat e-aineistot löytyvät kootusti myös Elli e-kirjastosta ja Janet-tietokannasta. Tutustu myös …

Jatka lukemista

Kirjaston vastaus Jupinaan

JAMKO keräsi Jupinaviikolla palautetta, ja myös kirjasto sai käyttöönsä opiskelijoilta saatuja kommentteja ja kehitysehdotuksia. Kiitos JAMKOlle koosteesta ja opiskelijoille palautteesta. Saimme mukavasti kiittävää palautetta ja myös hyviä kehitysehdotuksia, joihin alla kommenttimme. Kirjojen riittävyys Jupinoiden mukaan opiskelijoita mietityttää erityisesti kurssikirjojen saatavuus. Laina-aikoja ja uusimiskertoja toivottiin pidennettäväksi, ja kirjaston perimiä maksuja hilattavaksi sekä ylös että alas. Opiskelu…

Jatka lukemista

E-aineistotilastot visualisoiden

Aikaisempien vuosien Excel-käppyröiden sijaan ajattelin visualisoida e-aineistotilastoja. Ajatus oli hyvä, toteutus vaatikin hieman enemmän pohdintaa. Ja perehtymistä Power Bi:n käyttöön. Mikä on Power Bi? Power BI –ohjelmistopalveluiden avulla eri lähteistä olevan tiedon voi muuntaa ja visualisoida. Tiedot voivat olla yritysten omissa järjestelmissä, tiedostoissa, pilvipalveluissa sekä netissä tai kuten minun tapauksessani Excel-laskentataulukossa. Raportointi- ja analysointipalvelun avulla…

Jatka lukemista

Ongelmia e-aineistojen etäkäytössä?

Lisensioitujen aineistojen etäkäyttö JAMKin ulkopuolelta tapahtuu kirjautumalla HAKA-tunnistuksen kautta Janet-tietokannan linkistä. Jos etäkäytössä on ongelmia, kokeile ensin toista selainta. Remote-yhteys Jos etäkäytössä Janetin kautta on ongelmia, e-aineistoja voi käyttää myös Remote-yhteydellä, esim. ulkomailta. Kirjaudu osoitteesta remote.jamk.fi JAMKin verkkotunnuksilla ja hae selaimella janet.finna.fi. Voit käyttää e-aineistoja ikään kuin olisit JAMKin verkossa. Ota tarvittaessa yhteyttä kirjaston asiakaspalveluun,…

Jatka lukemista

Voinko lukea Finna.fi-hakupalvelusta löytämääni e-kirjaa?

Voit lukea JAMKin verkkotunnuksellasi Finna.fi-hakupalvelusta löytämääsi e-kirjaa, jos se on ostettu JAMKin kirjaston kokoelmaan. Kaikkia Finnan kautta löytyviä e-kirjoja ei siis ole hankittu meille ja muiden kirjastojen hankkimia e-kirjoja ei valitettavasti voi lukea JAMKin verkkotunnuksella. Toki Finnasta löytyy myös täysin vapaasti käytettävissä olevia (open access) e-kirjoja. Näet Finnan alasvetovalikosta tai käyttölinkkilistauksesta, onko JAMKin kirjasto hankkinut…

Jatka lukemista