Jamk 2030

Jamk2030 -blogissa Jyväskylän ammattikorkeakoulun johto ja henkilöstö on kirjoittanut Uuden sukupolven korkeakoulusta osana strategiatyötä. Blogiin ei enää kirjoiteta uutta sisältöä.
4.6.2015 Harri Keurulainen

Uutta pedagogiikkaa…?

4.6.2015 Harri Keurulainen
Yleinen

Hannu Ikonen & Harri Keurulainen Yhteiskunnassa ja työelämässä eletään murrosvaiheessa. Siihen johtaneita ja toisiinsa kietoutuneita muutosvoimia ovat teknologian kehittyminen, talouden globalisaatio, ympäristökysymysten ajankohtaistuminen, väestön ikääntyminen sekä arvoissa ja yhteisöllisissä suhteissa tapahtumassa olevat muutokset. Keskeisenä muutosta ohjaavana pohjavirtana on taloudellis-tekninen muutos, joka perustuu varsinkin tieto- ja viestintäteknologian nopeaan kehitykseen. Nämä muutokset vaikuttavat myös maamme korkea-asteen koulutuksen […]

2.6.2015

Korkeakouluopiskelijat kokevat yrittämisen uravaihtoehtona – ovatko toimemme yrittäjyyden eteen riittäviä?

2.6.2015

Olemme luomassa Jamkiin uutta strategiaa, joka perustuu skenaarioon työmarkkinoiden kehityksestä, jossa pienet ja keskisuuret yritykset luovat uudet työpaikat. Uudet pienet yritykset ovat tulevaisuuden työllistäjiä ja kasvun tae. Uusi hallitusohjelmakin syntyi yritysjohtajan, Juha Sipilän, ottein päämäärätietoisesti. Sipilä kokosi ympärilleen joukkueen, joka aloittaa työskentelynsä ”avokonttorissa”, jotta yhteinen suunta ja tavoitteet sekä sitoutuminen ovat kaikkien nähtävissä avoimesti. Tämä […]

Asta Wahlgrén
20.5.2015 Asta Wahlgren

Uutta syvyyttä kansainvälistymiseen

20.5.2015 Asta Wahlgren
Yleinen

Suomi on pieni maa. Pienet maat ovat pikkutekijöitä globaalissa taloudessa. Globaalissa taloudessa pienten toimijoiden menestyminen edellyttää vahvaa osaamista ja kilpailukykyä. Kansainvälisyysosaaminen on oleellinen osa molempia. Suomalaiset yliopistot ja korkeakoulut ovat osavastuussa opiskelijoiden kansainvälisen osaamisen rakentumisesta ja vahvistamisesta. Korkeakouluilla on lisäksi erinomaiset mahdollisuudet, jopa velvollisuus, edistää suomalaisten yritysten kansainvälistymistä. Näin myös JAMKilla. Blogini taustoittaa JAMKin strategiatyötä […]

18.5.2015 Pertti Malkki

Digitalisaatio jyrää meitin – JAMKlla takana loistava menneisyys!

18.5.2015 Pertti Malkki
Digitalisaatio

Digitalisaatiolla tarkoitetaan organisaation (liike)toiminnan, palveluiden ja tiedon tallentamista, siirtämistä ja muokkaamista sähköiseen muotoon esimerkiksi verkkoon erilaisille alustoille. Tuoreen digibarometrin mukaan Suomi sijoittuu toiselle sijalle digitaalisuuden astetta mittaavassa vertailussa. Vertailussa oli mukana 22 maata. Digitaalisuuden hyödyntämisessä sen sijaan tipahdamme ulos kärkikolmikosta viidenneksi. Suomen sinällään varsin hyvä tilanne on osin pettävä, koska sitä selittää vahvasti yritysten digitaalisten […]

16.4.2015 Toimitus

Tervetuloa jamk2030

16.4.2015 Toimitus
Yleinen

Osallistu tulevaisuuden JAMKin kehittämiseen! JAMK2030 on yhteinen nimittäjä työlle, jota tehdään Jamkin tulevaisuuskuvan muodostamiseksi. Tuotoksena syntyy Jamkin missio, visio, päämäärät vuosiksi eteenpäin, profiilit ja painoalat Bloggaajina toimii Jamkin johto, mutta yhteiseen työskentelyyn osallistuvat jamkilaiset ja sidosryhmien edustajat. Blogikirjoitukset haastavat pohtimaan minkälainen JAMK on vuonna 2030. Osallistu keskusteluun!