Kohti Uuden sukupolven korkeakoulua Digivisiota hyödyntäen

Digivisio 2030 -työn käynnistyessä vuonna 2020 monet sen tavoitteista olivat vielä konkretisoitumatta. Kehittämistyön edetessä on siirrytty askel askeleelta lähemmäs konkretiaa, mutta edelleen monia kysymyksiä on ilmassa. Digivisio 2030 -hankkeella on syksyn aikana ollut käynnissä Roadshow -kierros, joka kiertää lähes kaikki Suomen 38 korkeakoulua. Sen tavoitteena on lisätä korkeakouluyhteisön tietoisuutta Digivisiosta ja sen tavoitteista, tulevaisuudenkuvasta sekä…

Jatka lukemista

Oppia uuteen normaaliin – koronapandemia osoitti, kuinka uuden sukupolven korkeakoulu toimii

Vuoden 2020 kevät jää mieliimme erikoisena ajanjaksona, jolloin otimme vahvan digiloikan kohti uuden sukupolven korkeakoulua – olosuhteiden pakosta. Korkeakoulujen ja oppilaitosten toiminta muutettiin nopeasti maaliskuun puolivälin jälkeen etätyömoodiin ja otimme JAMKissa laajasti käyttöön digitaalisin välinein toteutetun etäopetuksen. Olimme etätyöskentelymoodissa lukuvuoden loppuun ja kesälomien alkuun saakka. Toiminta on nyt mukautumassa ”uuteen normaaliin” ja syksyn osalta pyrimme…

Jatka lukemista

Uuden sukupolven korkeakoulu tulee – oletko valmis?

Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) hallitus hyväksyi tammikuun lopulla 2020 uuden päivitetyn strategian vuosille 2020-2024. Strategian nimenä on säilynyt aiemmasta versiosta tuttu ”Osaaminen kilpailukyvyksi”. Vaikka strategian toimenpiteet kohdistuvat neljälle seuraavalle vuodelle OKM:n sopimuskauden mukaan, on sen visio ja kehittymistavoitteet suunnattu aina vuoteen 2030 saakka. Osaaminen kilpailukyvyksi muodostaa samalla JAMKin strategisen mission. Haluamme panostaa vahvasti opiskelijoidemme, asiakkaidemme ja…

Jatka lukemista

Mistä kehittämisraha sote- ja maakuntauudistukseen?

Sote- ja maakuntauudistus on Suomen historian suurin hallinnon ja toimintatapojen uudistus. Kohteena on koko palvelujärjestelmä mm. rahoituksen, ohjauksen ja verotuksen osalta. Muutos koskettaa meitä kaikkia. Hankkeen esivalmistelu kestää 1.7.2017 saakka, väliaikainen valmistelutoimielin alkaa työhön 1.7.2017 ja jatkaa 28.2.2018 asti. Valittavat maakuntavaltuustot ovat tehtävässään 1.3.-31.12.2018 välisen ajan ja järjestämisvastuu vihdoin siirtyy maakunnalle 1.1.2019. Käytetyn sanonnan mukaan…

Jatka lukemista

EduFutura-yhteistyö etenee

JAMK, Jyväskylän yliopisto sekä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä käynnistivät vuonna 2016 oppilaitosten välisen EduFutura-yhteistyön, jota viedään nyt vauhdilla eteenpäin. Tammikuussa 2017 pidettiin Taulun Kartanossa EduFutura-johtoryhmän strategiapäivät, joissa sovittiin tämän vuoden painopistealueista. Yhteistyön tavoitteena on kehittää oppilaitoksia vahvistavia uusia toimintoja ja käytäntöjä. Vuodelle 2017 on sovittu yhteensä 14 konkreettista uutta avausta tai toimintoa. Yhteistyötä viedään eteenpäin oppilaitosten edustajista…

Jatka lukemista

Oppijat mukaan uuden sukupolven korkeakoulun rakentamiseen

Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) panostaa vahvasti uuden sukupolven korkeakoulun rakentamiseen. Keskiössä ovat erityisesti digitaaliset oppimisympäristöt, uudet oppimisen muodot ja pedagogiikka, mutta toki myös uutta sukupolvea edustavat oppijat itse. Kun oppiminen siirtyy verkkoon, huomio pitäisi tutkijoiden mukaan suunnata ensivaiheessa pedagogisiin ratkaisuihin. Näin varmasti onkin. Vanhat OPSit, sisällöt, oppimistavoitteet ja arviointi eivät enää sellaisenaan toimi, vaikka teknologia taipuukin…

Jatka lukemista

Digitalisaatio jyrää meitin – JAMKlla takana loistava menneisyys!

Digitalisaatiolla tarkoitetaan organisaation (liike)toiminnan, palveluiden ja tiedon tallentamista, siirtämistä ja muokkaamista sähköiseen muotoon esimerkiksi verkkoon erilaisille alustoille. Tuoreen digibarometrin mukaan Suomi sijoittuu toiselle sijalle digitaalisuuden astetta mittaavassa vertailussa. Vertailussa oli mukana 22 maata. Digitaalisuuden hyödyntämisessä sen sijaan tipahdamme ulos kärkikolmikosta viidenneksi. Suomen sinällään varsin hyvä tilanne on osin pettävä, koska sitä selittää vahvasti yritysten digitaalisten…

Jatka lukemista