Vipua ja vetoa töihin! -hanke tähyilee korkeakoulutettujen urapoluille

Vipua ja vetoa töihin! -hanke kehittää korkeasti koulutettujen uraohjauksen ja -neuvonnan palveluja ja heitä ohjaavien ammattilaisten osaamista. Valtakunnallisessa hankkeessa työskennellään korkeakoulutettujen uraohjaukseen liittyvien kysymysten parissa.

Keskeisenä tavoitteena hankkeessa on tukea eri ohjaustahojen välistä verkostoitumista ja vuoropuhelua erityisesti korkeakoulutettuja koskevissa työelämäkysymyksissä. Verkostojen kehittämisen osalta Vipua ja vetoa töihin! -hanke linkittyykin Opin ovi -hankeperheeseen, jossa on tehty arvokasta työtä alueellisen verkostoyhteistyön lisäämiseksi.

Vipua ja vetoa töihin! -hankkeen toteuttajia ovat Turun ammattikorkeakoulu, Hämeen ammattikorkeakoulu, Tampereen yliopisto ja Turun yliopisto. Hanke saa rahoitusta opetusministeriön valtakunnallisesta ESR-kehittämisohjelman 2007–2013 toimintalinjasta 3, Osaajana työmarkkinoille –kehittämisohjelmasta. Hankkeen kansallinen rahoittaja on Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Alkukartoituksessa koottu työkaluja ohjaustyön tueksi

Hanke käynnistyi keväällä 2012 ja kuluneen syksyn aikana työ on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle Turun Hämeenlinnan ammattikorkeakoulun, Tampereen yliopiston ja Turun yliopiston toimijoiden kesken.

Projektiryhmä on kartoittanut ja koonnut korkeakoulutettujen urasuunnittelua, työllistymistä ja osaamisen tunnistamista tukevia työkaluja kuluneen Vipuvoimaa EU:lta ohjelmakauden hankkeista. Kartoitusta on laajennettu hankemaailmasta myös laajemmin ohjauskentälle ja koossa on varsin mittava määrä erilaisia verkkotyökaluja ja ohjauskeskustelua tukevia menetelmiä.

Työkaluja ja hyviä käytäntöjä käsitellään projektin järjestämissä paikallisissa asiantuntijaringeissä eli verkostotapaamisissa talven aikana. Työkalujen levittäminen on hankkeen keskeinen tehtävä, jonka parissa on paljon tekemistä.

Tarjolla valmennusta, verkostoja ja välineitä

Vuoden 2013 maaliskuussa hankkeessa käynnistyy valtakunnallinen Tulevaisuuden urapolut -valmennus. Valmennus saattaa yhteen eri organisaatioissa ohjaus- ja neuvontatyötä tekeviä pohtimaan korkeakoulutettujen osaamista ja työmarkkinoita sekä ohjauksen palveluketjua. Valmennus on suunnattu korkeakoulussa, työhallinnossa, ammattijärjestössä tai yksityisellä sektorilla korkeakoulutettujen uraohjauksen ja rekrytoinnin parissa työskenteleville.

Valmennuksen sisällöistä löytyy monenlaista ammennettavaa omaan työhön: uutta ajankohtaista tietoa sekä konkreettisia välineitä muun muassa työnhaun, itsearvioinnin ja osaamisen tunnistamisen tueksi. Aiheita käsitellään käytännönläheisesti pohtien samalla verkostotyön kehittämismahdollisuuksia.

Tervetuloa mukaan vahvistamaan osaamistasi, kehittämään korkeakoulutettujen ohjausta ja toimimaan yhteisessä verkostossa!

Mira Lehti
projektipäällikkö
http://vipuajavetoa.turkuamk.fi/