Viikko Ahvenanmaalla vierähti nopeasti, nyt on aika sulatella kaikkea kokemaamme. Kuten blogikirjoituksista näkyy, sulattelemista riittää! Opiskelijat pohtivat kokemusta oppimispäiväkirjoissaan, sanallisesti, kuvin ja videon välityksellä. Lisäksi he valmistelevat reissusta esitykset pienryhmissä – näin pääsevät muutkin kuin matkalla olleet mukaan vielä toukokuussa. Opimme erittäin paljon Ahvenanmaasta ja erityisesti tietysti kaikesta ruokaan ja matkailuun liittyvästä. Ahvenanmaan työttömyysprosentti on…
Jatka lukemistaAmalian limonadi ja muita tarinoita
Viimeinen vierailukohteemme oli Amalias limonad –tehtaalla Lemlandin kunnassa, missä Tony Asumaa kertoi meille limonaditehtaan toiminnasta. Tehtaan tilat ovat entisessä vanhassa ladossa, joka on uudistettu kokonaan, ja yläkerrassa on pieni ”showroom”, jonka voi myös vuokrata omaan käyttöön. Kaikki tuotteet tehdään käsityönä. Limonadeja löytyy Ahvenanmaan lisäksi esimerkiksi muutamista helsinkiläisistä ravintoloista. Makuja löytyy yhteensä kahdeksan: mustikka, mansikka, vadelma,…
Jatka lukemistaPäivä täynnä toimintaa
Aamu alkoi tänäänkin aikaisin, mutta onneksi aurinkoisissa merkeissä. Kerkesimmekin odotella aurinkoista päivää koko viikon ja se sattui sopivasti, kun suuntasimme avomeren rannalle saaren pohjoisimpaan osaan. Ensimmäisenä vierailimme Getan kunnassa, HavsViddenin neljän tähden hotellikylässä, joka säteili harmonisuudellaan. HavsVidden on rakennettu aivan meren rannalle ja saapumisen paikanpäälle voi tyylikkäästi hoitaa myös helikopterilla tai saapumalla vesiteitse vierasvesisatamaan. Merimaisemaa…
Jatka lukemistaMickes Mat
Keskiviikkona suuntasimme aamusta heti Smakbyhyn tapaamaan Strömsöstäkin tuttua kokkia Michael Björklundia. Smakbyssä Micke esitteli ravintolatoimintaansa ja piti meille mielenkiintoisen kierroksen rakennuksessa, joka sisälsi muun muassa käynnin tislaamossa, viinikellarissa ja keramiikkapajalla. Vinkkinä voimme paljastaa, että tuliaiseksi Mickelle kannattaa tuoda hieno ovi, niin saatat saada jopa kolmen ruokalajin illallisen! Tutustuttuamme Smakbyhyn, lähdimme hakemaan tarvittavia raaka-aineita paikallisilta tuottajilta….
Jatka lukemistaMääränpäänä Maarianhamina
Toisen päivän aamuna heräsimme hieman virkeämpinä uuteen päivään ja valmiina uusiin seikkailuihin. Aamupalan jälkeen suuntasimme pienellä kiireellä jälleen lautalle ja kohti Ahvenanmaan pääsaarta. Matka kesti reilu pari tuntia ja perillä ensimmäisenä pysähdyksenä oli Bomarsundin linnoitus. Kuvailimme hetken ympäristöä ja nautimme raikkaasta kevätsäästä. Moni huomauttikin matkan aikana, kuinka kevät on Ahvenanmaalla paljon pidemmällä kuin Suomessa. Räntäsateesta…
Jatka lukemistaKohti Ahvenanmaata!
On maanantaiaamu ja kello herättää jo viiden jälkeen. Tästä voisi päätellä, ettei kyseessä ole aivan tavallinen kouluviikon alku – ei olekaan, lähdemme opintomatkalle. Saimme jo syyslukukauden puolella kuulla mahdollisuudesta päästä matkalle Ahvenanmaalle. Ja juurikin tämä matka on alkamassa! Matkan yhtenä päätarkoituksena on kehittää ruotsikielen taitoja. Aikaisempien opintojen ja vajaan kahden kuukauden kielivalmennuksen jälkeen meidän tulisi…
Jatka lukemistaRetkikeitin lämpenee
Kelit ovat viileät, mutta retkikeitin lämpenee! Me kaikki syömme joka päivä, me toimimme erilaisissa tiloissa ja matkaamme paikasta toiseen – siitä tässä on kysymys. Uusi blogimme tarjoilee sinulle mielenkiintoisia juttuja ajankohtaisista kiinnostavista teemoista liittyen ruokaan ja matkailuun ja kaikkeen niiden ympärillä. Joskus jutut liittyvät opintoihin, toisinaan eivät. Kirjoittajina ovat sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat että opettajat….
Jatka lukemista