Määränpäänä Maarianhamina

Toisen päivän aamuna heräsimme hieman virkeämpinä uuteen päivään ja valmiina uusiin seikkailuihin. Aamupalan jälkeen suuntasimme pienellä kiireellä jälleen lautalle ja kohti Ahvenanmaan pääsaarta. Matka kesti reilu pari tuntia ja perillä ensimmäisenä pysähdyksenä oli Bomarsundin linnoitus. Kuvailimme hetken ympäristöä ja nautimme raikkaasta kevätsäästä. Moni huomauttikin matkan aikana, kuinka kevät on Ahvenanmaalla paljon pidemmällä kuin Suomessa. Räntäsateesta oli erittäin mukava tulla tänne ihailemaan vihertävää luontoa ja kukkivia kasveja.

lähtö
Aamuinen lähtömaisema
Bomarsundin linnoitus
Bomarsundin linnoitus

Seuraavaksi jatkoimme kohti Jomalaa kuulemaan Ahvenanmaan ruokastrategiasta. Maatalouskeskuksen koordinaattori Lena Brenner kertoi meille muun muassa Ny Nordisk Mat -ohjelmasta, jossa tavoitteena on lisätä tietoutta esimerkiksi pohjoismaisista raaka-aineista. Hän kertoi myös Ahvenanmaan sadonkorjuumarkkinoista, joita on järjestetty jo 18 vuoden ajan. Markkinoilla on mahdollista vierailla noin 30 eri tilalla, maistella sadon antimia sekä tutustua eri tuotteiden valmistusprosesseihin.

Maaseutukeskuksen ympäristöä
Ahvenanmaan maaseutukeskuksen ympäristöä

Kuunnellessa markkinoista nälkä kasvoi ja onneksemme seuraava etappi oli lounas idyllisessä ravintolassa Sittkoffska Gårdenissa. Olimme tilanneet etukäteen kaikille fish & chips-annokset, johon kuului ahvenanmaalaista kampelaa, ranskalaiset ja runsas salaattipöytä. Ruoka oli todella positiivinen yllätys ja ympäristö mukava aivan Maarianhaminan keskustassa.

Sittkoffska Gårdenin jälkiruokavalikoimaa
Sittkofska Gårdenin jälkiruokavalikoimaa

Ruokailun jälkeen matkasimme jälleen hieman kauemmaksi kaupungista, päämääränä Lumparland. Siellä kuulimme paikallisen pariskunnan yrityksestä, johon kuului monenlaiset tyrnituotteet. He kertoivat hyödyntävänsä tyrneistä mahdollisimman paljon ja tuotteina olikin mm. mehuja, erilaisia hilloja, kuivattuja marjoja sekä lehdistä tehtyä vihreää teetä. Erikoisuutena oli myös tyrnisuola ja marjoista paahdettuja hippusia, jotka uunissa kuivattamisen jälkeen murskataan pieneksi ja joita voidaan laittaa esimerkiksi jugurtin ja myslin sekaan. Esittelyn jälkeen ostimme tuotteita ja saimme maistella tyrninektaria, joka oli todella maukasta.

Sittkofska Gårdenin sali
Lumparlandin tyrnituotteita

Meille jäi vähän ylimääräistä aikaa, joten ennen seuraavaa kohdetta päätimme kiertää Pyhän Birgitan kirkon kautta. Kirkon vieressä oli myös mielenkiintoinen palanut talo, siitä tuli varmaan enemmän kuvia kuin itse kirkosta…

 

Pyhän Birgitan kirkko Lemlandissa
Pyhän Birgitan kirkko Lemlandissa
Mielenkiintoinen palanut talo
Mielenkiintoinen palanut talo

Kirkon jälkeen seuraava etappi olisi ollut Amalian limonaaditehdas Lemlandissa. Väärinymmärryksestä johtuen vierailu limonaaditehtaalle siirtyikin vasta torstaille, joten maistelut jäivät tältä päivää. Lisätietoa ja kuvia sieltä sitten torstain päivityksessä! Saavuimmekin yöpymispaikkaamme hieman etuajassa, mutta se ei haitannut. Toimeliaan päivän päätteeksi olikin mukava päästä majoittumaan hotelliin ja valmistautumaan seuraavaan päivään. Yövymme seuraavat kolme yötä Maarianhaminan keskustan tuntumassa, lähellä merenkulkumuseota. Nyt lähdemme tutustumaan paikalliseen ravintolatarjontaan ja huomenna meitä odottaakin koko päivä Michael Björklundin kanssa Smakbyn tilalla.

Ja tiesitkös muuten, että

90% Suomen parsatuotannosta,

80% päärynätuotannosta sekä

72% omenatuotannosta                 …Tulee Ahvenanmaalta. Aikamoisia määriä!

Kirjoittajat: Mariia Hollanti, Elina Luosa ja Iina Isoniemi