Töissä Terra Madre Nordic -ruokatapahtumassa Tukholmassa

Tukholma 2022 Moi!  Jyväskylän ammattikorkeakoulun kautta tuli mahdollisuus lähteä työskentelemään ”Terra Madre Nordic” slow food ruokatapahtumaan Tukholmassa. Nordplussan kautta saimme vielä matkarahaa matkoja sekä majoituksia varten. Olin jo kuullut koulussa aiempina vuosina “Slow food” ruokaliikkeestä, joka oli kuulostanut oikein kiinnostavalta, koska heidän sanomana on laadukkaimmat raaka-aineet, puhdas maaperä, pienten tuottajien tukeminen yms. Slow food-liike on…

Jatka lukemista

Oivallista ruokaa -hanke valtakunnallisilla Ravitsemuspäivillä 6.-7.11.2022

Oivallista ruokaa -hanke esitteli tuloksiaan ja keräsi messuvierailta ajatuksia hanketavoitteiden eteenpäin viemiseksi Ravitsemuspäivillä 2022 Helsingissä. Ravitsemuspäivät kokoavat yhteen yliopistokoulutuksen saaneita ravitsemuksen ammattilaisia ja muita ravitsemusasioista kiinnostuneita. Mikä ihmeen Oivallista ruokaa? Oivallista ruokaa -hankkeessa selvitetään mahdollisuuksia saada ruoan ravitsemuksellinen laatu ja ruokahävikin sekä elintarvikejätteen seuranta osaksi elintarvikeviranomaisten suorittamaa Oiva-valvontaa. Hanke alkoi 1.12.2020 ja päättyy joulukuussa 2022….

Jatka lukemista

Day from a child´s perspective

We were on a trip to Fiskars. They had a Slow Food festival there. It was held in an old but renovated barn. We spent afternoon there looking around and tasting foods. We kept our eye especially on activities and eating possibilities for children. We wanted to know if families and all aged children enjoyed…

Jatka lukemista

Visitor’s experience

Saturday 5.10. we took a trip to the Fiskars Slow Food Festival. Slow Food is good, fair and clean food, produced with the idea of sustainable and quality food. The festival had 73 different producers and organizations presenting and selling their products. The event also featured speakers on different topics as well as tastings on…

Jatka lukemista