Matkamuistoja RESTO-kisoista: uudet verkostot ja palkintosaalis 

RESTO-kisat eli vuosittain järjestettävät restonomiopiskelijoiden tietotaitojen SM-kilpailut organisoidaan kiertävällä järjestelyvastuulla. Viime keväänä kisailtiin täällä Jyväskylässä, josta voit lukea kisojen tapahtumatuottajien kertomana lisää blogista , ja tänä vuonna matkattiin Tampereelle. Tiistaina 14.3. junassa Jamkstein, eli Jamkin joukkue kokosi porukalla ajatuksiaan: ”Fiilikset viikon alussa on olleet toki odottavat ja jännittyneet. Odotetaan kovasti kisoista erityisesti tehtäviä, ja sitä tunnelmaa,…

Jatka lukemista

Töissä Terra Madre Nordic -ruokatapahtumassa Tukholmassa

Tukholma 2022 Moi!  Jyväskylän ammattikorkeakoulun kautta tuli mahdollisuus lähteä työskentelemään ”Terra Madre Nordic” slow food ruokatapahtumaan Tukholmassa. Nordplussan kautta saimme vielä matkarahaa matkoja sekä majoituksia varten. Olin jo kuullut koulussa aiempina vuosina “Slow food” ruokaliikkeestä, joka oli kuulostanut oikein kiinnostavalta, koska heidän sanomana on laadukkaimmat raaka-aineet, puhdas maaperä, pienten tuottajien tukeminen yms. Slow food-liike on…

Jatka lukemista
juhlakuva resto22-tilaisuuden päätöstapahtumasta juhlasalista

RESTO22-tietotaitokilpailuissa noustiin aallon harjalle

Vuosittain Suomen restonomikoulutusta esiin nostava valtakunnallinen Suomen mestaruus kilpailu järjestettiin Jyväskylässä 16.3.-17.3.2022. Kilpailuun saapui osallistujia ympäri Suomen restonomikoulutusta järjestävistä ammattikorkeakouluista, joita Suomessa on yhteensä 12, Jamk mukaan lukien. Kisojen järjestämisvuoro vaihtuu vuosittain, jolloin eri ammattikorkeakoulut pääsevät vuorotellen osoittamaan osaamistaan kisojen järjestämisessä. Jamk isännöi vuoden 2022 kilpailuja, joiden päätapahtumapaikkana toimi Lutakon Dynamon kampus. Kisojen järjestelyt aloitettiin…

Jatka lukemista
Kahvitarjotin

Kahvittelijat – Cafes in Jyväskylä

VENN Jyväskylä We went to get coffee at Venn. When we stepped in to the coffee shop, the first impression was really good. Staff and other customers were laid back and it seemed like that this particular coffee shop is really popular, because it is one of the main places to get coffee in Jyväskylä….

Jatka lukemista

Grilli 21

We are are Saara, Kiia V, Ilona and Kiia O. , freshman students from JAMK and we are going to tell you about Grilli 21. We are going to talk about our experience, the history of Grilli 21, main things about Grilli 21 locations, prices etc. We are also going to tell you some opinions…

Jatka lukemista

Visitor’s experience

Saturday 5.10. we took a trip to the Fiskars Slow Food Festival. Slow Food is good, fair and clean food, produced with the idea of sustainable and quality food. The festival had 73 different producers and organizations presenting and selling their products. The event also featured speakers on different topics as well as tastings on…

Jatka lukemista