Matkamuistoja RESTO-kisoista: uudet verkostot ja palkintosaalis 


RESTO-kisat eli vuosittain järjestettävät restonomiopiskelijoiden tietotaitojen SM-kilpailut organisoidaan kiertävällä järjestelyvastuulla. Viime keväänä kisailtiin täällä Jyväskylässä, josta voit lukea kisojen tapahtumatuottajien kertomana lisää blogista , ja tänä vuonna matkattiin Tampereelle. Tiistaina 14.3. junassa Jamkstein, eli Jamkin joukkue kokosi porukalla ajatuksiaan:

”Fiilikset viikon alussa on olleet toki odottavat ja jännittyneet. Odotetaan kovasti kisoista erityisesti tehtäviä, ja sitä tunnelmaa, mikä paikan päällä tulee olemaan.”

Jamkin joukkue, Jamkstein

Jamkstein koostui kahdesta palveluliiketoiminnan opiskelijasta Paula Hautamäki ja Suvi Fagerlund sekä kahdesta Tourism Management opiskelijasta Mikko Laine ja Susanna Niittylä. Joukkue valmistautui kisoihin ottamalla selvää toimeksiantajayrityksistä, ja saivatkin myös vierailijoita kertomaan niistä. Tietysti keskeisimpiä teorioita kertailtiin ja tiimin tukena olivat coachit Tomi Hiltunen, Elisa Närhi, Minna Tunkkari-Eskelinen sekä Janne-Valtteri Nisula. Tärkeää oli myös joukkuehengen nostatus, sillä opiskelijat olivat kahdesta eri koulutusohjelmasta. Ryhmäytymässä Jamkstein kävi mm. Pakohuoneessa.

RESTO-kisat tuovat esiin opiskelijoiden osaamisen lisäksi restonomikoulutusta, tukee alueen työelämäyhteistyötä ja luo mahdollisuuksia tärkeiden verkostojen rakentamiseen. Tampereen Ammattikorkeakoulun palveluliiketoiminnan kolmannen vuoden opiskelijat ohjaavien opettajien tuella järjestivät kisat 14.–16.3. teemalla yhdessä, vastuullisesti, kehittyen.

Jännityksestä menestysideoihin

Jamkstein pääsi palkintojen makuun jo ennen varsinaista kilpailua, sillä he nappasivat Get Together -illassa DAMissa Ensivaikutelma-palkinnon. RESTO-kisojen tunnelmaan ja voittamisen makuun päästiin siis jo tiistaina 14.3. järjestetyssä Get Together-tapahtumassa, josta oli hyvä lähteä varsinaiseen kisaan keskiviikkona Tamkin pääkampuksella.

Tamkissa auditorio täyttyi odottavasta tunnelmasta, kun joukkueet sekä kollegat seurasivat tapahtuman avausta, joukkue-esittelyitä sekä Muru Diningin Samuil Angelovin sekä Tamkin lehtorin Mika Kyläsen liidaamaa kick-offia. Kick offin aikana syvennyttiin mm. digitaalisuuteen, joka viritti myös opiskelijoita ensimmäisen tehtävän tunnelmaan.

Samuil Angelovin kick-off nostot
Samuil Angelovin kick-off nostot

Ensimmäisen tehtävän toimeksiantajana toimi Rethink Gastro -hanke, joka kehittää organisaatioiden työhyvinvointia tuottavuutta parantaen. Joukkueiden tehtävänä olikin ideoida keinoja parantaa työhyvinvointia ja tuottavuutta digitalisaation sekä dataohjautuvuuden avulla. Tehtävässä raporttiin tuli kirjata vähintään 50 ideaa, joista viittä avata tarkemmin. Lisäksi parhaimmasta ideastaan joukkueet valmistelivat myyntipuheet.

Joukkueiden työstäessä tehtävää kollegat pääsivät nauttimaan lounasta Catering Studioon sekä seuraamaan paneelikeskustelua tapahtuma-alan murroksista. Paneelin jälkeen joukkueet palasivat auditorioon ja pääsivät pitchaamaan ideansa kilpakumppaneille sekä kollegoille.

Jamkstein pitchaamassa tekoälyä työkaverina
Jamkstein pitchaamassa tekoälyä työkaverina
Kollegat verkostoitumassa
Kollegat verkostoitumassa Konttorilla

Ensimmäisen kisapäivän aikana joukkueet tekivät myös toisen kisatehtävän. Liveton toimeksi antamassa tehtävässä opiskelijoiden tuli kehittää sovelluksen käyttäjäkokemusta. Suomen mestaruudesta kisaavien opiskelijoiden raapustaessa raporttia, kollegat pääsivät verkostoitumaan keskenään ja tutustumaan oluisiin sekä juustoihin. Olutravintola Konttorissa Antti Hannula jakoi asiantuntijuuttaan oluista, samalla kun kollegat maistelivat Konttorin laajasta valikoimasta valittuja oluita, joihin yhdistettiin Juustosopin tarjoilemana erilaisia juustoja.

Toinen kisapäivä lähti käyntiin opiskelijoilla Nokia Arenaan ja sen tölkkikierrätykseen tutustumalla, johon pohjasivat kolmannen kisatehtävän. Kolmannen kisatehtävän toimeksiantajana toimi Noho Partners ja tehtävänä oli ideoida ratkaisu, jotta Nokia Arenalla vuosittain sekajätteeseen kulkeutuvat 180 000 tölkkiä   saataisiin myös uusiokäyttöön kierrätyksen avulla.

Jamkstein viimeisen tehtävän parissa
Jamkstein viimeisen tehtävän parissa

Myös kollegat pääsivät torstai aamupäivän aikana hieman kisailemaan, kun Linkosuon Marko Isokallio sekä Fusilli-hankkeen Mikael Lindell järjestivät MOWilla Workshopin. Ryhmätyöskentelyssä eri organisaatioiden edustajat pääsivät työskentelemään keskenään planetaarisen ruokavalion implementoinnin parissa eri segmenteille. Kilpailuhenkeä kollegoissa riitti ja tiukan pisteenlaskun tuloksena ’hoivatiimi’ pääsi tuulettamaan voittoaan.

MOWilla kollegat nauttivat myös lounaan, jonka jälkeen siirtyivät Paidia – Tieteen areenalle, missä joukkueet olivat työskennelleet tölkkihävikin minimoinnin parissa ja viimeistelivät pitchauksiaan. Pitchauksissa kuultiin joukkueiden ideoita vähentää Nokia Arenan tölkkihävikkiä. Pitchausten jälkeen joukkueetkin saivat jo hieman huokaista helpotuksesta, sillä työ oli nyt tehty ja kaikki tehtävät olivat arvioitavina, joten oli aika valmistautua juhlagaalaa varten.

Kollegoiden workshop
Kollegoiden workshop MOWilla

Jamksteinin palkintojahti jatkui viimemetreille saakka

Juhlagaala järjestettiin Tampereen Komediateatterilla, jossa Tamkin toisen vuoden restonomiopiskelijat pääsivät näyttämään osaamistaan. Opiskelijat olivat suunnitelleet illalle maittavan menun ja valinneet sopivat viinit ohjaavien opettajien tuella. Juhlagaalassa ruokailun lisäksi ohjelmassa oli mm. musiikkia Kalevan lukion musiikkilinjan esittämänä sekä Arimo Mustosen viihdyttävää Stand up -komiikkaa, ja mikä tärkeintä – palkintojen jako.

Jamkin joukkueen jo ennen varsinaisia kisoja alkanut palkintojen kahmiminen sai jatkoa heti gaalan ensimmäistä palkintoa jaettaessa. SUREn eli Suomen Restonomiliiton toiminnanjohtaja Joel Kettula sekä SUREOn eli Restonomiopiskelijaliiton toiminnanjohtaja Ida Lajoma jakoivat Suunnannäyttäjä palkinnon Jamksteinille.

Siihen eivät Jamksteinin palkinnot kuitenkaan jääneet, vaan tasaisella suorittamisellaan heidän tehtävistä ansaitut pisteet riittivät tiukkaakin tiukempaan kamppailuun mitalisijoista. Koko kilpailun voiton vei Espoo Maverick ja pokaali otti suunnakseen Laurea-ammattikorkeakoulun, mutta pronssisija saatiin kotiin viemisiksi Jyväskylään. Aivan loistavaa suorittamista siis koko Jamksteinin tiimiltä, sekä joukkueen tukijoukoilta! Jotain pitää jättää myös seuraavaan vuoteen, joten maaliskuussa 2024 pokaalia lähdetään jahtaamaan Porissa.  

Jamkstein ja tukijoukkoja juhlagaalassa
Jamkstein ja tukijoukkoja juhlagaalassa

Juhlagaalasta osa siirtyi hotellihuoneeseen laittamaan päänsä tyynyyn, mutta erityisesti monet opiskelijat lähtivät vielä jatkoille verkostoitumaan, sillä kiireisessä kisa-aikataulussa tutustuminen muihin oli jäänyt hyvin vähäiseksi. Puolen yön aikaan osa oli vasta siis odottavin mielin verkostoitumisesta, kun taas toisilla se osuus oli jo ohi, ja ajatukset tyynyn asennossa. Kaikki kuitenkin olivat erinomaisella tuulella, kolmannen vuoden opiskelijakin totesi, että ”melkein haluaisi tulla ensi vuonna uudestaan”. Valmistumisen jälkeen voikin tavoitteeksi ottaa kollegaohjelmaan osallistumisen, mutta kilpailujoukkueen muodostaminen jääköön uusille haastajille.

RESTO-kisat järjestetään Porissa Satakunnan ammattikorkeakoulun toimesta 12.-14.3.2024, joten nyt on aika panostaa opiskeluun ja menestyksen ansiolla tavoitella joukkuepaikkaa vuoden päästä kisattaviin SM-mittelöihin! Kollegojen ei kuitenkaan tarvitse odotella tapaamista niin pitkään, sillä Matkailukoulutuksen verkostopäivät järjestetään 21.-23.11.2023 Jyväskylässä, missä voidaan jatkaa Tampereella syntyneitä ja jatkojalostuneita verkostoja.

Kirjoittaja Riitta Koivisto

Riitta Koivisto, ylpeä Restonomi, työskentelee asiantuntijana Jamkin Matkailutiimissä. Ensimmäistä kertaa RESTO-kisojen tunnelmaa aistineena suosittelee kokemusta niin opiskelijoille kuin kollegoillekin. Kollegoita toivoo tapaavansa runsain joukoin Matkailukoulutuksen verkostopäivillä Jyväskylässä 21.–23. marraskuuta.