Nyt on kotiinlähdön aika ja jätämme Ahvenanmaalle hyvästit, toistaiseksi. Olemme kokeneet viikon aikana paljon uusia elämyksiä, oppineet runsaasti paikallisista yrityksistä, päässeet maistelemaan erilaisia makuja ja näkemään toisenlaista suomalaista kulttuuria. Jos haluatte tietää miten reissumme on sujunut, voitte lukea ajatuksiamme aiemmista blogikirjoituksista. Koimme uusia makuelämyksiä. Pääsimme maistelemaan muun muassa erilaisia lihoja ja kaloja, juustoja sekä limonadeja….
Jatka lukemistaAhvenanmaan reseptejä kestävään ruokatuotantoon
Aamu alkoi mukavasti, mutta hieman kiireisesti maittavalla aamiaisella Hotelli Cikadassa. Kuljettajamme kaasutteli bussin liikkeelle ja suuntasimme kohti Ålands Landsbygdscentrumia , jossa Lena Brenner kertoi meille Ahvenanmaan suurimmasta vuosittaisesta tapahtumasta, Skördefestenistä. Skördefesten on sadonkorjuujuhla, joka esittelee Ahvenanmaan kestävää ruokakulttuuria. Skördefestin kävijöiden Ahvenanmaalle pelkästään oheispalveluiden osalta tuomien tulojen on laskettu olevan jopa 1,2 miljoonaa euroa vuosittain. Seuraavaksi…
Jatka lukemistaKalaa ja maitotuotteita
Tänään vierailimme Chipstersin tehtaalla. Näimme kalojen valmistusprosessin, perkaamisesta pakkaamiseen asti. Oppaanamme toimi kuuluisa ahvenanmaalainen huippukokki Michael ”Micke” Björklund. Tutustuimme myös paikalliseen saaristomeijeriin Ålandsmejerietiin, jossa saimme maistiaisia yrityksen jogurteista sekä juustoista. Oli mielenkiintoista nähdä ruoka tuotantovaiheessa, ennen niiden myyntiin päätymistä valmiissa pakkauksissa. Mielestämme Ahvenanmaalla osataan panostaa luomutuotantoon, sekä paikallisen yrittäjyyden ja myös osaamisen hyödyntämiseen. Teksti ja…
Jatka lukemistaMicke Björklundin Smakbyn
Tänään suuntasimme kohti Smakbyniä, makujen kylää, josta löytyvät ravintola, tislaamo ja puoti. Nämä on koonnut yhteen saman katon alle Michael Björklund, joka on tunnetuimpia pohjoismaisia kokkeja. Smakbyn avasi ovensa syksyllä 2012, ja sen tavoitteena on tarjota vierailleen ahvenanmaalaisia makuelämyksiä hyvän ruuan ja juoman parissa. Smakbynissä valmistetaan ja myydään omia alkoholijuomia, ja lisäksi myynnissä on…
Jatka lukemistaAhvenanmaalla ruotsia käytännössä
Restonomiopiskelijajoukko suunnisti pääsiäismaanantaina talvisessa kelissä kohti Kustavia ja Vuosnaisten satamaa, suuntana Ahvenanmaa. Ja tavoitteena sekä harjoitella ruotsia käytännössä että oppia lisää ruokamatkailusta. Reissu on käytännön osa Työelämän ruotsin kurssia liitettynä johonkin ammatilliseen opintojaksoon, mukana niin monimuoto- kuin nuorisopuolen opiskelijoita. Niin kestävän gastronomian kuin matkailun ja toimitilapuolen opiskelijoita. Tukea reissuun olemme saaneet Nordplus-ohjelmasta. Yhteysalus toi meidät…
Jatka lukemistaEväitä ruokamatkailuun Skånesta
Joukko restonomiopiskelijoita tutustui Kööpenhaminan ja Skånen ruokamatkailuun 24.-28.4. Kyseessä oli Nordplus -liikkuvuushanke Smaklig svenska på språng II – erilainen tapa opiskella ruotsia osana ammattikorkeakouluopintoja. Opiskelijoilla oli huhtikuussa ennen matkaa viikottain ruotsin kielen valmennusta, koko pakollinen Työelämän ruotsi -opintojakso rakennettiin käytännössä opintomatkan ympärille. Opiskelijat valitsivat ennen matkaa teeman, johon he pareittain reissulla keskittyivät – tuosta teemasta…
Jatka lukemistaGlada Vappen – Kokemuksia sulatellen kotona
Viikko Ahvenanmaalla vierähti nopeasti, nyt on aika sulatella kaikkea kokemaamme. Kuten blogikirjoituksista näkyy, sulattelemista riittää! Opiskelijat pohtivat kokemusta oppimispäiväkirjoissaan, sanallisesti, kuvin ja videon välityksellä. Lisäksi he valmistelevat reissusta esitykset pienryhmissä – näin pääsevät muutkin kuin matkalla olleet mukaan vielä toukokuussa. Opimme erittäin paljon Ahvenanmaasta ja erityisesti tietysti kaikesta ruokaan ja matkailuun liittyvästä. Ahvenanmaan työttömyysprosentti on…
Jatka lukemista