Ahvenanmaan reseptejä kestävään ruokatuotantoon
Aamu alkoi mukavasti, mutta hieman kiireisesti maittavalla aamiaisella Hotelli Cikadassa. Kuljettajamme kaasutteli bussin liikkeelle ja suuntasimme kohti Ålands Landsbygdscentrumia , jossa Lena Brenner kertoi meille Ahvenanmaan suurimmasta vuosittaisesta tapahtumasta, Skördefestenistä.
Skördefesten on sadonkorjuujuhla, joka esittelee Ahvenanmaan kestävää ruokakulttuuria. Skördefestin kävijöiden Ahvenanmaalle pelkästään oheispalveluiden osalta tuomien tulojen on laskettu olevan jopa 1,2 miljoonaa euroa vuosittain.
Seuraavaksi suunnistimme Västerro:n Anders Westerbergin ja Maria Sten-Westerbergin luokse. Anders on luova kalastaja, jonka intohimona on ruoka. Andersin ja Marian filosofiaan kuuluu kierrätys ja hävikin minimoiminen. Andersin savusuoloja ja –sokereita on mahdollista ostaa Västerron lisäksi mm. Michael Björklundin Smakbynistä. Anders on kehitellyt kalan nahasta ja ruodoista maukkaita uusia reseptejä ennakkoluulottomasti.

Högskolan på Ålandissa kuulimme mielenkiintoista, uutta tietoa opiskelu- ja työllistymismahdollisuuksista Ahvenanmaalla. Koulussa on oppilaita sekä Ahvenanmaalta, Manner-Suomesta että Ruotsista. Oppilaitoksessa on vain noin 600 opiskelijaa, joten yhteisö on tiivis.

Amalias limonadfabrikin rempseä isäntä, Ahvenanmaan kulttuuri- ja opetusministeri Tony Asumaa antoi meille limonaadimaistiaisten lisäksi arvokasta tietoa yrittäjyydestä.
Tämän päivän anti oli, että Ahvenanmaalla yrittäjät ovat toistensa puolella.
Kestävän gastronomian monimuoto-opiskelijat, ryhmä MRE17S1M: Suvi Haapalahti,Toni Lummejoki ja Eveliina Sandberg