data

Data-alan termit haltuun

Data-alan termit ovat nykyään usein esillä ja uusia syntyy koko ajan. Alla avataan muutamia keskeisimpiä käsitteitä, joiden tunteminen voi helpottaa...

Syty datasta

Digitaalinen murros jatkaa raviaan eteenpäin ja vauhti on vasta kiihtymässä. Muutamassa vuodessa monien asioiden hoitaminen on siirtynyt verkkoon ja useat...

Tieto tuottamaan – Digitalisaatiosta kaikki hyöty irti

COVID-19 pandemian hillitsemiseksi tehdyt toimenpiteet on viimeisten vuosien aikana rajoittaneet ihmisten käyttäytymistä ja liikkumista niin vapaa-ajalla kuin työelämässä maailmanlaajuisesti. Tällä...

Datan avulla uutta tietoa: Autotalli.comin leasing-autodata

Digitalisaation seurauksena tiedon määrän kasvu on viimeisinä vuosina ollut eksponentiaalisen nopeaa, mitä voitaisiin kuvata tiedon tai tietomäärän tsunamiksi. Useissa yrityksissä...

JAMKin opiskelijat mukana Kokeilunpaikan tekoälyhaasteessa

Tekoäly on viimeisen vuoden aikana aiheuttanut paljon keskustelua mediassa ja siihen on Suomessakin herätty. Elinkeinoministeri Mika Lintilän toimeksiannosta käynnistettiin 18.5.2017...

Tekoälyn ja Data-analytiikan hypessä

Tekoäly on viimeisen vuoden aikana esiintynyt lehtien otsikoissa ja voidaan jo puhe hypestä. Tekoäly terminä on usein väärin ymmärretty, koska...