Syty datasta

Kuvituskuva

Digitaalinen murros jatkaa raviaan eteenpäin ja vauhti on vasta kiihtymässä. Muutamassa vuodessa monien asioiden hoitaminen on siirtynyt verkkoon ja useat palvelut ovat käytettävissä näppärästi omalta kotisohvalta käsin. Yksi digimurroksen erottamaton osa on data, jonka määrä on murroksen myötä kasvanut ennennäkemättömällä tavalla. Dataa kertyy jatkuvasti lisää verkkoon yhteydessä olevista antureista, sovelluksista ja käyttäjien toiminnoista. Kerätty data myös mahdollistaa uudet sovellukset ja murroksen jatkumisen edelleen. Voisi oikeastaan ajatella, että datan kerääminen ruokkii itse itseään.

Mutta onko data aina arvokasta ja keräämisen arvoista? Ei, data ei ole automaattisesti arvokasta. Data muuttuu arvokkaaksi vasta, kun sitä on mahdollista käyttää lisäarvon tuottamiseen. Lisäarvon tuottamisen mahdollisuuksiin puolestaan vaikuttavat datan sisältö, määrä, laatu ja reaaliaikaisuus. Vaikka edellä mainitut asiat olisivatkin kunnossa, tarvitaan vielä oivallus missä dataa voitaisiin hyödyntää. Tässä taas ihmisen kokemus liiketoiminnasta on korvaamatonta. Tarvitaan havahtumista prosessien ongelmakohtiin, tietämystä kuluttajien toiveista, hahmotuskykyä liiketoiminnan mahdollisuuksista, sekä lennokkaita ajatuksia uusista sovelluskohteista, jotka johtavat datan jalostamisesta lisäarvoksi.

Yksi esimerkki lisäarvon muodostamisesta on kerätyn datan analysointi, jonka kautta voidaan tehdä havaintoja, ymmärtää ilmiöitä ja selittää tapahtumia. Dataa visualisoimalla näitä havaintoja voidaan edelleen tuoda näkyväksi ja helpommin viestittäväksi yrityksen henkilöstölle. Ymmärryksen kasvamisen myötä voidaan tehdä korjausliikkeitä ja tehostaa prosesseja. Päätöksiä voidaan myös tehdä perustuen tietoon valistuneiden arvauksien sijaan. Konkreettinen esimerkki analytiikan mahdollisuuksista on asiakasymmärryksen kasvattaminen, jolloin yrityksen markkinointia voidaan kohdentaa ja ajoittaa oikein.

Analysoinnin lisäksi datasta voidaan hakea hyötyä esimerkiksi kehittämällä dataan pohjautuvia palveluita, jotka tuovat kuluttajille lisäarvoa. Imagon kohotuksen ohella uudet palvelut voivat antaa etumatkaa kilpailijoihin sekä houkuttelemalla uusia asiakkaita, että lisäämällä asiakastyytyväisyyttä ja -uskollisuutta. Sovelluksissa käytettävän datan ei myöskään tarvitse rajoittua yrityksen omaan tai asiakkaan dataan. Useampien datalähteiden yhdistäminen voi mahdollistaa täysin uudenlaisen liiketoiminnan ja palveluiden tuottamisen, mikä ei aikaisemmin ole ollut mahdollista. Käytettävissä olevasta datasta riippuen, se voi kuvaannollisesti muuttua jopa kristallipalloksi, jos data sisältää ilmiöitä ennustavia tekijöitä.

On siis aika laittaa tieto tuottamaan ja syttyä datasta! Vaikka datan hyödyntämisessä voi tulla vastaan monta mutkaa, yksi pahimmista virheistä mitä datan kanssa voi tehdä, on jäädä hautomaan sitä ja olla tekemättä mitään. Jotta mielikuvitukselle saataisiin siivet, voi ensin olla hyvä perehtyä aiheeseen hieman tarkemmin. Siitä, mitä kaikkea data voi olla ja millainen tieto on helpointa hyödyntää, voit lukea lisää seuraavassa blogikirjoituksessamme!

Kirjoittaja: Tarja Ajo, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, IT-instituutti

Tämä blogikirjoitus on osa Tieto tuottamaan -projektin syksyllä 2022 esitettävää Syty datasta -webinaarisarjaa. Webinaarisarjasta voit lukea lisää tästä.

Tieto tuottamaan -projektia rahoittaa Euroopan Unionin aluekehitysrahasto.

EU lippu
Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 logo