Training of Trainers -koulutuksen osallistujia todistuksineen.

Training of Trainers -ohjelma päätökseen Etiopiassa

  Syyskuun alussa Addis Abebassa ”…liput liehuu ja ihmiset riehuu ja mä kaiken nään…” (J.Karjalainen). Syynä iloiseen mieleen ei ollut vain lähestyvä kesä vaan myös seuraavalla viikolla pidettävä uuden vuoden juhlinta. Etiopia noudattaa ortodoksista ajanlaskua, jossa siirryttiin nyt vuoteen 2011. Uudenvuoden juhlaa vietetään tavallisesti omaan perheen parissa ja ihmiset valmistautuivat matkustamaan pitkienkin matkojen taakse perheidensä…

Jatka lukemista

Erityisen äärellä 16.3.2017

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteinen seminaaripäivä ”Erityisen äärellä – Voimavaroja työllistymiseen ja elämään” pidettiin 16. maaliskuuta Jyväskylässä. Seminaarin tavoitteena oli avata silmiä sille, millainen voimavara erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat ovat työelämälle. Aamupäivällä kuulimme käytännön esimerkkejä hyvistä työllistymisratkaisuista ja iltapäivän aikana tutustuimme ideapolulla erilaisiin työllistymistä tukeviin malleihin ja työkaluihin.

Jatka lukemista

SENEL Saksassa

Sunnuntaina 4. joulukuuta 2016 SENEL-hankkeen toimijat kokoontuivat valmistelemaan kansallista levitysseminaaria, joka pidettiin Kemptenissä Saksassa 5.12.  Seminaaripaikkana toimi Sankt-Georg-erityiskoulu Kemptenissä, jonka mainiot opiskelijat toimivat koulunsa esittelijöinä sekä lounaan valmistajina.

Jatka lukemista

Erityisopetuksen kehittämisen etujoukoissa kansainvälisesti

Opekorkeamme osallistuu aktiivisesti kansainvälisiin verkostohankkeisiin, joissa koulutusta kehitetään monella tasolla. Muiden maiden ja toimijoiden kanssa oppii valtavasti uutta. Verkostotyöllä haluamme olla mukana vaikuttamassa ammatillisen koulutuksen tulevaisuuteen. Erityisopetukseen liittyvän kehittämisen osalta eurooppalaisellaä yhteistyöllä on pitkät juuret. Inklusiivisen koulutuksen asialla Tällä hetkellä olemme mukana partnerina eurooppalaisessa SOS Network (Social Inclusion of Students with Special Needs into mainstream…

Jatka lukemista