Oppia uuteen normaaliin – koronapandemia osoitti, kuinka uuden sukupolven korkeakoulu toimii

Jussi Halttunen.

Vuoden 2020 kevät jää mieliimme erikoisena ajanjaksona, jolloin otimme vahvan digiloikan kohti uuden sukupolven korkeakoulua – olosuhteiden pakosta. Korkeakoulujen ja oppilaitosten toiminta muutettiin nopeasti maaliskuun puolivälin jälkeen etätyömoodiin ja otimme JAMKissa laajasti käyttöön digitaalisin välinein toteutetun etäopetuksen. Olimme etätyöskentelymoodissa lukuvuoden loppuun ja kesälomien alkuun saakka.

Toiminta on nyt mukautumassa ”uuteen normaaliin” ja syksyn osalta pyrimme jatkamaan tietynlaisella hybridimallilla. Tämä tietenkin sillä reunaehdolla, että COVID-19 pandemian toinen aalto ei pakota muuttamaan toimintaa takaisin etätyömoodiin.

Kevään 2020 yhteenvetona voisi todeta, että poikkeusoloista huolimatta saavutimme JAMKissa kaikkien aikojen suurimman valmistuneiden määrän. Yhdessä selvisimme haasteesta yli odotusten. JAMKin arvot – vastuu, luottamus ja luovuus toteutuivat käytännössä. Tämä luo vahvan uskon siihen, että korkeakoulujen ja oppilaitosten toimintamallit kannattaa muuttaa kohti uuden sukupolven korkeakoulua, kuten olemme JAMKin strategiassa linjanneet.

Hyvän oppimistuloksen takana on myös JAMKin mittavat ja pitkäaikaiset panostukset digipedagogiikan kehittämiseksi mm. eAMK-hankkeen kautta. Vuonna 2019 valmistunut digikeskus ja siihen liittyvät keskitetyt palvelut kantavat nyt kaunista hedelmää. Myös JAMKin verkkopedagogiikan asiantuntijat ovat tehneet ansiokasta työtä.

Kokemukset etäoppimisesta ovat myös opiskelijoiden osalta olleet pääosin myönteiset. Ongelmat ovat liittyneet lähinnä harjoitteluun, sillä monet yritykset ovat supistaneet toimintaansa pandemian vuoksi. Harjoittelujen asemasta opiskelijat ovat panostaneet verkkokursseihin, mikä näkyy vahvasti kasvaneena kysyntänä mm. CampusOnline-portaalin kautta tarjolla olleissa opintojaksoissa. Pandemian vuoksi myös JAMKin suunnittelemia, työelämälähtöisiä Future Factory –opintojaksoja on toteutettu pääosin verkossa sekä opinnollistamalla JAMKin TKI-projekteja, mikä on vienyt opintoja eteenpäin. Osa opintojaksoista, kuten IT-instituutin Wimma-lab, ovat olleet COVID-19 pandemian johdosta tauolla. Niitä pyritään kuitenkin jatkamaan syksyllä osin uudistetussa muodossa.

Koronakevään kokemuksista ja uusista työmuodoista on syytä oppia ja ottaa oppeja käyttöön myös normaaliaikana. Kokousten ja neuvottelujen siirtäminen verkkoon on osoittautunut monin verroin tehokkaammaksi verrattuna perinteisen fyysisen läsnäolon kokouksiin. Oman kokemukseni mukaan verkkoneuvottelut ja kokoukset pysyvät hyvin asiassa ja ne on mahdollista toteuttaa tehokkaasti. Perinteisessä kokouksessa on helposti paljon epäolennaista hälinää ja kohinaa sekä asian vierestä puhumista. Joku kutsuu sitä sosiaaliseksi vuorovaikutukseksi, mikä on sinänsä tarpeellista työyhteisön hyvän yhteishengen ja työilmapiirin säilyttämiseksi. Oma työmotivaationi rakentuu kuitenkin sen perusteella, kuinka asiat saadaan hoidettua.

Viimeaikaisten tutkimusten mukaan etätyössä saadaan nykyaikaisen digitekniikan ja apuvälineiden avulla paljon enemmän aikaan, kun voidaan keskittyä olennaiseen. Tähän vaikuttaa merkittävästi myös työmatkojen osalta tapahtunut ajan ja matkakustannusten säästö. Omassa työssäni kävin aiemmin melkein kerran viikossa Helsingissä 2-3 tunnin kokouksissa. Niitä varten piti matkustaa Jyväskylästä Helsinkiin ja takaisin junalla 7-8 tuntia päivässä. Vaikka junassa pystyy jotain hyödyllistäkin tekemään, ei tällainen työskentely ole pitemmän päälle kovin mielekästä.

Etätyön tekemiseen liittyy edelleen monenlaisia epäilyjä ja ennakkoluuloja erityisesti vanhan liiton johtajien osalta. Koronakevään 2020 kokemukset ja saavutukset osoittavat kuitenkin sen, että etätyö sopii hyvin korkeakoulujen asiantuntijatyöhön ja opetukseen. Useimmat etätyötä tehneet ovat todennäköisesti tehneet paljon enemmän kuin työpaikalla ollessaan. Etätyön aikana sairauspoissaolot vähenivät JAMKissa lähes olemattomiin. Tartuntataudeista johtuvien poissaolojen lisäksi myös työuupumisesta ja muista mielenterveydellistä syistä johtuvat poissaolot vähenivät merkittävästi.

Etätyön ja etäoppimisen tekemisen edellytyksenä ovat hyvät ja ajanmukaiset digitaaliset työvälineet ja niiden käytön oppiminen. Digitaalinen tieto- ja viestintätekniikka ja siihen rakennettavat sovellutukset kehittyvät lähitulevaisuudessa nopeasti. Osana vuosien 2021-2024 OKM kanssa tehtyä tulossopimusta JAMK käynnistää syksyllä 2020 mittavan strategisen kehittämisohjelman. OKM myönsi JAMKille noin 1,7 M€ /vuosi strategiarahaa, joka on tarkoitus käyttää tuon kehittämisohjelman toteuttamiseen.

Koronakevään 2020 aikana tehty nopea siirtyminen etäopetukseen ja -työskentelyyn hälvensi merkittävästi ennakkoluuloja uuden oppimista kohtaan. Tästä on hyvä jatkaa kohti uuden sukupolven korkeakoulua. Etätyön joustava tekeminen tulisi olla mahdollista myös COVID-19 pandemian jälkeisessä ajassa ilman siihen liittyvää ylimääräistä ja jäykistävää byrokratiaa.

Jussi Halttunen,
rehtori, opetusneuvos


Lessons for the new normal – pandemic pointed the way to reinventing higher education

Spring 2020 will be remembered as a special time when we took a great digital leap towards reinventing higher education – by force of circumstances. After mid-March, higher education institutions and schools quickly went on a remote work mode, and distance teaching delivered using digital tools was deployed across a broad front at JAMK. We remained on the remote work mode until the academic year ended and summer holidays began.

We are now adapting our activities to the ‘new normal’, and as the autumn comes, we will try and continue with a kind of hybrid model. The marginal condition for this, of course, is that a second wave of the COVID-19 pandemic will not force us to go back to the remote mode.

Noting that despite the exceptional circumstances, we achieved the largest number of graduates ever at JAMK is a good way of summing up spring 2020. By working together we coped with the challenge beyond expectations. JAMK’s values – responsibility, trust and creativity – found a concrete expression. This creates a strong motivation for us to reinvent the operating models of higher education and other educational institutions as outlined in JAMK’s strategy.

The good learning outcomes were also underpinned by JAMK’s extensive and long-term investments in developing digital pedagogy by means such as the eAMK project. The DigiCentre, which was completed in 2019, and its centralised services have now come up trumps. JAMK’s experts in online pedagogy have also done excellent work. All these investments contributed to our ability to introduce distance learning quite quickly in March 2020.

The students’ experiences of distance learning have been mostly positive. Problems have mainly been associated with internships, as many companies have reduced their activities during the pandemic. Instead of internships, students have turned to online courses, which is seen as a strong increase in the demand for courses offered through the CampusOnline portal, for example. Due to the pandemic, the working life oriented Future Factory courses planned by JAMK have mainly been implemented online and by studifying JAMK’s RDI projects, helping students progress in their studies. Some courses, such as the Institute of Information Technology’s Wimma Lab, have been on hold due to the COVID-19 pandemic. An attempt will be made to continue them in the autumn, however, partly in a new form.

There are lessons to be learned from the experiences and new work forms of the coronavirus spring which could also be useful in normal times. Having meetings and negotiations online has proven many times more efficient than holding conventional face-to-face meetings. In my experience, web conferences and meetings tend to stick to the agenda, and they can be organised with a high level of efficiency. A conventional meeting often entails a great deal of irrelevant hustle and bustle as well as people talking off the point. Some would call this social interaction, which is necessary in itself to support a good community spirit and working atmosphere in the work organisation. My work motivation, however, is based on getting things done.

Recent studies indicate that, with the help of modern digital technology and tools, you can achieve much more when working remotely as you can focus on what is essential. The savings on commuting time and costs are also a significant factor. My work used to involve visiting Helsinki almost on a weekly basis and attending meetings which lasted two to three hours. This required seven to eight hours of train travel from Jyväskylä to Helsinki and back again. While it is possible to do at least something useful on the train, working in this way is not particularly meaningful over the long term.

Many people still have all types of suspicions and prejudices related to remote work, especially among the ‘old school’ managers. The experiences and achievements of coronavirus spring 2020 show, however, that the remote mode is well suited for expert work and teaching at higher education institutions. Most of those who were working remotely probably did a great deal more than they would have done at the workplace. While the employees were working remotely, absences due to sickness dropped down to almost zero at JAMK. In addition to absences due to infectious diseases, sick leave taken due to burnout and other mental health issues also decreased significantly.

The preconditions for remote work and distance learning include having good, up-to-date digital tools and learning how to use them. Digital information and communication technology and its applications will develop rapidly in a near future. As part of the performance agreement concluded with the Ministry of Education and Culture for 2021–2024, JAMK will launch a comprehensive strategic development programme in autumn 2020. The Ministry granted JAMK approximately EUR 1.7 million/year of strategic funding for its implementation.

The rapid transition to distance learning and work mode in spring 2020 significantly dispelled prejudices about learning something new. We are now in a good place for reinventing higher education. Flexible possibilities for working remotely should also be provided during the new normal after the COVID-19 pandemic, without stultifying additional bureaucracy.

Jussi Halttunen,
Rector, Finnish honorary title of opetusneuvos