Millä arjen teoilla JAMK pääsee kohti kestävää tulevaisuutta?

Maaliskuun lopussa, juuri ennen pääsiäislomaa, järjestimme jamkilaisille kestävän kehityksen kick off -työpajan. Halusimme kertoa henkilöstölle ja opiskelijoille, miksi kestävän kehityksen työ on tärkeää JAMKille ja mitä JAMKissa on meneillään sen tiimoilta. Tämän vuoden aikana JAMKissa tehdään kestävän tulevaisuuden tiekartta. Sen suunnitteluun ja toteutukseen halutaan mukaan kaikkia jamkilaisia. Kick off -työpajaa pohjustettiin muutamalla puheenvuorolla. Heinäkuussa eläköitynyt…

Jatka lukemista

JAMK tiivistää yhteistyötään eurooppalaisten korkeakoulujen kanssa

Vuonna 2017 Ranskan presidentti, Emmanuel Macron teki aloitteen eurooppalaisten korkeakoulujen yhteistyön syventämiseksi. Aloitteen nimenä oli ”European Universities Initiative – EUI” ja sen tarkoituksena oli saada eri puolella Eurooppaa olevat korkeakoulut verkottumaan ja tekemään aiempaa syvällisempää ja laajempaa strategista yhteistyötä keskenään. Macronin aloite eteni nopeasti EU-huippukokouksessa joulukuussa 2017, jossa päätettiin perustaa noin 20 eurooppalaista korkeakouluverkostoa vuoteen…

Jatka lukemista

Rehtorin joulublogi – vähitellen kääntyy vuosi Jouluksi!

Näin joulun lähestyessä on hyvä vielä muistella vuoden 2018 merkittävimpiä asioita sekä katsoa eteenpäin mitä on näköpiirissä vuonna 2019. Kulunut vuosi on ollut hyvin menestyksellinen JAMKille monilta osin. Täydentävän rahoituksen (OKM:n perusrahoituksen ulkopuolinen) osuus jatkoi kasvuaan ja lähestyy jo 28 % koko JAMKin rahoituksesta. Erityisen tyytyväinen olen TKI-toiminnan volyymin kasvuun. Kuluvana vuonna ulkoisen TKI-rahoituksen osuus…

Jatka lukemista

Mistä syntyy korkeakoulun yhteiskunnallinen vaikuttavuus?

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENE ry toteutti yhdessä yliopistojen rehtorineuvoston UNIFIn kanssa korkeakoulujen yhteiskunnallista vuorovaikutusta selvittävän projektin parisen vuotta sitten. Projektin tuotoksena syntyi ”vaikuttava korkeakoulu” raportti. Se toteutettiin vuorovaikutteisena sivustona, joka löytyy osoitteesta: http://vaikuttavakorkeakoulu.arene.fi Miksi sitten tällaisten asioiden tutkiminen ja niiden analysointi on niin tärkeää ? Siihen voidaan löytää useita syitä ja perusteluita, joita yritän tässä blogissani…

Jatka lukemista

JAMK purjehtii vahvassa myötätuulessa!

Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy:n hallitus päivitti ja tarkensi JAMKin strategiaa vuosille 2017-2020. JAMK haluaa vahvistaa erityisesti opettajien digipedagogista osaamista sekä kehittää Uuden sukupolven korkeakoulun vuoteen 2020 mennessä. Ammattikorkeakoulun vahvuusaloihin lisättiin matkailu, joka on hyvin potentiaalinen kasvuala Keski-Suomessa. Erityisesti Päijänteen vesistöalueen hyödyntäminen matkailuelinkeinojen kasvussa nähdään suurena mahdollisuutena. Monet ulkomaiset turistit mm. kiinalaiset sekä japanilaiset ovat kiinnostuneita Suomen…

Jatka lukemista

Uusi työ: miten teemme mahdottoman mahdolliseksi?

Olemme keskellä murrosta, joka vähentää ja synnyttää työtä mutta pääasiassa muuttaa sitä. Tunnistamme teknologian kehityksen esimerkkejä kuten esineiden internet, digitalisaatio, robotiikka, Big Data, lisätty todellisuus, keinoäly, 3D tulostus ja bioteknologia. Uudet teknologiat ja niistä juontuvat sosiaaliset innovaatiot muuttavat elämäntapaamme ja kulttuuriamme. Muutos ei tapahdu rysäyksellä vaan hiljalleen. Koska työelämä muuttuu yhä pirstaleisemmaksi, ovat uudenlaiset työelämätaidot…

Jatka lukemista

Tervetuloa jamk2030

Osallistu tulevaisuuden JAMKin kehittämiseen! JAMK2030 on yhteinen nimittäjä työlle, jota tehdään Jamkin tulevaisuuskuvan muodostamiseksi. Tuotoksena syntyy Jamkin missio, visio, päämäärät vuosiksi eteenpäin, profiilit ja painoalat Bloggaajina toimii Jamkin johto, mutta yhteiseen työskentelyyn osallistuvat jamkilaiset ja sidosryhmien edustajat. Blogikirjoitukset haastavat pohtimaan minkälainen JAMK on vuonna 2030. Osallistu keskusteluun!

Jatka lukemista