Monialaisuutta kahvikupin äärellä

Kahvi on juuri keittynyt. Kaadan sitä kuppiin, samalla vaalien tätä yhtä aamun parhaimmista hetkistä. Istahdan alas kotitoimiston tuolille ja huomaan sivusilmällä auringon tuoneen kevään talven tilalle. Huokaan syvään: on helppoa olla hetkessä läsnä. Avaan Teamsin hörppien samalla kuumaa. Tänään Teams toimii moitteetta. Siirryn organisaatiosta toiseen tottuneesti, liityn kokoukseen ja jo kohta minua tervehditään iloisesti hymyillen….

Jatka lukemista

Sanotaan näkemiin, ei hyvästi, Ohjaamot!

Oli vuosi 2014. Istuimme kuuden hengen kehittäjäporukalla Jyväskylän ammattikorkeakoulun opettajakorkeakoulun tornitalon neukkarissa. Pasi ja Sakari esittelivät uunituoretta julkaisuaan Kohti Ohjaamoa, jonka oli määrä viivoittaa jotain uudenlaista avausta nuorisotakuun hengessä. Toki tätä oli ennakoitu jo tovi, kun eurooppalaiset tuulet pyyhkivät pohjolaa. Nyt reilu seitsemän vuotta myöhemmin meille on vakiintunut hieno ja vaikuttava monialainen nuorten ohjaus- ja…

Jatka lukemista

Hybridityö ja vuorovaikutus monialaisessa yhteistyössä

Melkoisen monet Ohjaamo-verkostossa ja asiantuntijatyössä toimivat ovat viime aikana tehneet työtään pääasiassa kotityöhuoneista, kotiolohuoneista ja muista kodin mahdollisista (tai ergonomisesti mahdottomista) tiloista käsin. Monialaista ja moniammatillista asiakastyötä tekevät toimijat ovat odottaneet aikaa, jolloin voisivat taas tavata nuoren asiakkaansa kasvokkain samassa fyysisessä tilassa. Pikkuhiljaa ollaankin palaamassa takaisin yhteisiin toimitiloihin. Tai ainakin osa on jatkossa fyysisesti paikan…

Jatka lukemista