Sanotaan näkemiin, ei hyvästi, Ohjaamot!

Oli vuosi 2014. Istuimme kuuden hengen kehittäjäporukalla Jyväskylän ammattikorkeakoulun opettajakorkeakoulun tornitalon neukkarissa. Pasi ja Sakari esittelivät uunituoretta julkaisuaan Kohti Ohjaamoa, jonka oli määrä viivoittaa jotain uudenlaista avausta nuorisotakuun hengessä. Toki tätä oli ennakoitu jo tovi, kun eurooppalaiset tuulet pyyhkivät pohjolaa. Nyt reilu seitsemän vuotta myöhemmin meille on vakiintunut hieno ja vaikuttava monialainen nuorten ohjaus- ja…

Jatka lukemista

Paluu juurille – tarvitaanko monialaisuutta?

Viime päivät ovat olleet kiinnostavia. Kun katsoo liki minkä tahansa organisaation uutisointia, on päivän muotisana monialaisuus. Sitä edelsi muun muassa ratkaisukeskeisyys-käsitteen ryöstö sen alkuperäisestä merkityksestä. Kärjistäen voi sanoa, että julistautuminen joksikin on yksi aikamme muoti-ilmiö. Tutkija Taru Lilja on käyttänyt termiä fantasiapuhe. Myös Ohjaamojen toimintaa määrittävässä asiakirjassa, Ohjaamon perusteissa, mainitaan monialaisuus. Monialaisuus on tekoja ja…

Jatka lukemista

Täyttä höyryä kalkkiviivoille asti

Jo näin muutaman viikon kokemuksella uskallan sanoa, että pääsin hyppäämään TESSUn kyytiin aivan mahtavaan saumaan. Kun projekti on pyörinyt – kehittynyt ja kehittänyt – jo liki kaksi ja puoli vuotta (ja projektin ensimmäinen osa neljä vuotta jo sitä ennen), ja maaliin on matkaa enää reilu puoli vuotta, on näin viestinnän asiantuntijan vinkkelistäkin suorastaan etuoikeutetussa positiossa:…

Jatka lukemista
Rakennustyömaa, jossa useita työntekijöitä rakentamassa kattoa.

Onnistuminen on joukkuelaji

Vietämme paraikaa Osaaminen näkyviin -teemaviikkoja. Sitran organisoiman kampanjan perusviesti on se, kuinka saamme oman ja toistemme osaamisemme esiin arjessa, työssä, opiskelussa ja omalla ajalla. Projektimme on mukana yli 300:n toteuttajan joukossa. Tarjolla on kattaus tapahtumia ja roppakaupalla harjoituksia, tehtäviä ja aineistoja. Ohjaamojen näkökulmasta ajattelen, että teema voisi olla näkyvillä ainakin kahdella tapaa: Miten ohjaamolaiset voisivat…

Jatka lukemista
Ohjaamo-logo, jonka täyttövärinä on ilmakuvaa metsästä.

Miten tehdä osaamista näkyväksi Ohjaamossa?

Meillä kaikilla on monenlaista osaamista. Osaamisemme koostuu tiedoista, taidoista ja kyvyistä, jotka kertyvät opiskelun ja työkokemuksen kautta. Sitä karttuu myös elämänkokemuksesta ja harrastuksista. Jos jokainen piirtäisi oman osaamispuunsa, siitä tulisi ainutlaatuinen. Myös työyhteisön osaamisia voidaan tarkastella kertymänä, jossa kaikkien osaamispuut muodostavat yhden suuren osaamismetsän – yhteisen osaamispääoman. Ohjaamot ovat osaamismetsiä Ohjaamossa monenlainen osaaminen mahdollistaa erilaisista…

Jatka lukemista
Kuvituskuvassa sama nainen istuu kummallakin puolen pöytää.

Haluatko pikatreffeille itsesi kanssa?

Pääsimme AMK-päivillä 5.5.2021 kuuntelemaan Aalto-yliopiston työelämäprofessori Lauri Järvilehtoa, joka viritti meitä kuulijoita luovan ajattelun ja jatkuvan oppimisen pohtimiseen.  Järvilehdon mukaan jatkuva oppiminen on mukana elämän jokaisena päivänä – oppiminen alkaa aamusta, päättyy iltaan ja jatkuu taas seuraavana aamuna. Luova ajattelu puolestaan auttaa meitä selviytymään ennustamattoman tulevaisuuden haasteista, tekee elämästä elävämpää, dynaamisempaa ja kivempaa! Voisiko vaikka…

Jatka lukemista
Kaksi kättä, jotka pitelevät palapelin paloja.

Tukea ja tuuletusta! Vertaismentorointia Ohjaamoiden koordinaattoreille

Viime keväänä mietimme keinoja tukea Ohjaamoiden koordinaattoreita heidän työssään. Perinteisen valmennuksen lisäksi tuntui tärkeältä tarjota myös toisenlainen kohtaamisen paikka, jossa koordinaattorit pääsevät keskustelemaan vertaistensa kanssa. Ajattelimme, että oman työn ja osaamisen tarkastelu yhdessä muiden kanssa voisi tukea koordinaattorin työtä jatkuvien muutosten keskellä. Tältä pohjalta uudeksi TESSU2-projektin tuotteeksi rakentui vertaismentorointi.

Jatka lukemista