Kuvankaappaus Teams-kokouksesta

TESSUn vuosi 2021 – Iloa, hämmennystä ja turnauskestävyyttä

Tapahtumarikas ja ehkä hämmentäväkin vuosi takana. Aika kiiruhtaa ja havahdun, että aikamoinen matka onkin taivallettu kaikkiaan, sillä ensimmäinen TESSU käynnistyi 1.10.2015 – matkaa siis kuljettu kohta 6,5 vuotta. Maratonmatkasta TESSU2 osuus on 3 vuotta, jota on spurtattu välillä kirien ja välillä voimia säästellen. Juoksun aikana on moniin esteisiin törmätty, tosin ketteriä kun ollaan, eivät ne…

Jatka lukemista
Juna kulkee raiteilla

Täyttä höyryä kalkkiviivoille asti

Jo näin muutaman viikon kokemuksella uskallan sanoa, että pääsin hyppäämään TESSUn kyytiin aivan mahtavaan saumaan. Kun projekti on pyörinyt – kehittynyt ja kehittänyt – jo liki kaksi ja puoli vuotta (ja projektin ensimmäinen osa neljä vuotta jo sitä ennen), ja maaliin on matkaa enää reilu puoli vuotta, on näin viestinnän asiantuntijan vinkkelistäkin suorastaan etuoikeutetussa positiossa:…

Jatka lukemista
Rakennustyömaa, jossa useita työntekijöitä rakentamassa kattoa.

Onnistuminen on joukkuelaji

Vietämme paraikaa Osaaminen näkyviin -teemaviikkoja. Sitran organisoiman kampanjan perusviesti on se, kuinka saamme oman ja toistemme osaamisemme esiin arjessa, työssä, opiskelussa ja omalla ajalla. Projektimme on mukana yli 300:n toteuttajan joukossa. Tarjolla on kattaus tapahtumia ja roppakaupalla harjoituksia, tehtäviä ja aineistoja. Ohjaamojen näkökulmasta ajattelen, että teema voisi olla näkyvillä ainakin kahdella tapaa: Miten ohjaamolaiset voisivat…

Jatka lukemista
Jalkapallon vaihtoa osoittava taulu. Ulos numero 74, sisään numero 66.

TESSU viestii aktiivisesti kentällä

TESSU-toimistosta terve! Näillä sanoilla alkoi ensimmäinen blogikirjoitukseni kaksi vuotta sitten. Pääsin mukaan TESSU-joukkueeseen ikään kuin toisen puoliajan alussa – ensimmäinen TESSUhan toteutettiin vuosina 2015–2019 ja nykyinen projekti alkoi 2019. Tuolloin kirjoitin edelliseen, nyt jo bittiavaruuteen kadonneeseen blogiimme tuskailuistani sudenpentujen arvonimiä muistuttavien akronyymien (TESSU, OSMO, ESR, EURA, ELO, ELY, OMG jne.) ja muun hankehallinnon viidakossa: ”Pikkuhiljaa on selkiintynyt,…

Jatka lukemista