Opin ovet, ne sulle avautuu… Kaikkea Opin ovissa nähtyä, tehtyä ja koettua voi muistella vielä kerran tämän musiikkivideon avulla. Videon ovat käsikirjoittaneet Auli Ryhänen, Anna-Kaisa Tiihonen ja Jaakko Rousu. Kappaleen on säveltänyt ja esittää Adrian Saksi. Sanoitukset ovat Auli Ryhäsen käsialaa. Kuvauksesta vastaa Jani Pyykkönen, animaatioista ja editoinnista Martti Hänninen.
Jatka lukemistaAikuisohjauksen kehittäminen maalisuoralla – Koordinaatioprojekteja tarvitaan jatkossakin
Aikuisohjauksen koordinaatioprojektin taival päättyy tämän vuoden loppuun. Projektin tehtävänä on ollut tukea muita Opin ovia sekä levittää ja koota yhteen niiden tuloksia ja hyviä käytäntöjä. On syntynyt Opinovi.fi-sivusto, verkostovalmennukset, Opin ovi -klinikat ja tämän vuoden aikana toteutettu Opin ovi -kiertuekin. Yksi asia on käynyt selväksi – iso kehittämisohjelma tarvitsee koordinoivan projektin. Koordinaatioprojektin resurssista on ollut…
Jatka lukemistaELO-opas, konsultaatioita ja vertaistukea elinikäisen ohjauksen kehittämiseen
LAITURI-projekti on ollut osa Jyväskylän seudun panosta Opin ovi -hankeperheeseen vuodesta 2010 alkaen. Nyt projekti lopettelee toimintaansa, mutta työ verkostoyhteistyön kehittämiseksi jatkuu monin tavoin. Hankkeessa saatuja oppeja ja toimintatapoja siirtyy muun muassa emo-organisaationa toimineeseen Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmiaan, joka jatkaa toimintaansa vuoden 2015 alusta osana ELY-keskusten ja TE-toimistojen uutta KEHA-keskusta. Projektissa on työskennelty pääasiassa alueellisten…
Jatka lukemistaNuoriso ohjauksen valokeilaan – KOHTAAMO-hanke käyntiin
Nuorisotakuun toteuttaminen, nuorison työllisyyden parantaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen ovat ytimessä uudessa KOHTAAMO-hankkeessa. KOHTAAMO on osa työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämää ESR-toimenpidekokonaisuutta ja projektipäällikkö Katariina Soanjärven uusi työsarka Keski-Suomen ELY-keskuksessa. Hankkeen anatomia – Mitä tavoitellaan? Kohtaamo on koordinaatiohanke. Sen piirissä: kehitetään nuorten alle 30-vuotiaiden Ohjaamo-palvelun mallia kehitetään nuorten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen verkkopalvelu. Ohjaamot puolestaan ovat: monialaisia,…
Jatka lukemistaUtvecklingen av vuxenhandledning på slutrakan – Koordinationsprojekt behövs också i framtiden
Färden för vuxenhandledningens koordinationsprojekt avslutas i slutet av detta år. Projektets uppgift har varit att stöda andra Läroportar samt sprida och samla ihop deras resultat och god praxis. Opinovi.fi-webbsidan, nätverkshandledning, Läroport-klinikerna och Läroport-turnén som genomfördes under detta år har kommit till. En sak har blivit klar – ett omfattande utvecklingsprogram behöver ett koordinerande projekt. Resurserna…
Jatka lukemistaLAITURI-projekti monessa mukana
LAITURI-projektin projektipäällikkö Ari Hyyryläinen ja kehittämisasiantuntija Antti Laitinen muistelevat vaiheita projektin matkan varrelta: mitä kaikkea on saatu aikaan ja minkälaisia sudenkuoppia tuli vuosien varrella vastaan?
Jatka lukemistaOpin ovia koordinoimassa
Aikuisohjauksen koordinaatioprojektin videoesittelyssä projektipäällikkö Auli Ryhänen sekä projektisuunnittelijat Jaakko Rousu ja Anna-Kaisa Tiihonen kertovat Opin ovien koordinoinnin käytännön haasteista ja saavutuksista.
Jatka lukemistaELY-centralen vid Nylands Läroport förstärkte regionens nätverk
Med Läroport-projektet vill ELY-centralen i Nyland förstärka verksamheten och samarbetet gällande regionens nätverk för informations-, rådgivnings- och handledningstjänster (nätverket för TNO-tjänsterna), stärka experternas handledningskunskap vid TE-centralerna samt sätta igång koordineringen av livslång handledning (ELO) i regionen. Regionens TNO-nätverk och samarbete låg i spillror före Läroport-projekten. Nylands olika Läroport-projekt har samlat ihop nätverkshelheter på området med…
Jatka lukemistaAMK-tutkimuspäivillä pohdittiin monimuotoisuuden haasteita
Vuoden 2014 AMK- ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivät järjestettiin Jyväskylässä 6.-7.11.2014. ja myös ELO-verkkolehti sekä Aikuisohjauksen koordinaatioprojektin verkostovalmennus olivat päivillä esillä. Verkkolehti oli päivien posteriseinällä ja valmennukset round table -esityksessä teemalla ”Verkostot toiminnan kehittämisen mahdollistajana”. Kilpailevat päämäärät ammatillisessa koulutuksessa Ensimmäisenä päivänä brittiläisen Sheffieldin yliopiston professori Kathryn Ecclestone puhui ammatillisen koulutuksen kilpailevista päämääristä ja niiden vaikutuksista opetussuunnitelmiin,…
Jatka lukemistaLapissa puhalletaan yhteen hiileen
Menestyjäksi Lapissa -hankkeessa tähdätään asiakaslähtöiseen palveluosaamiseen. Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut (Lapin TNO-palvelut) muodostuu verkostosta, johon kuuluu yli 160 jäsentä useista organisaatioista Lapin alueella. Yhteistyöverkostossa on mukana kaikki aikuiskoulutuksen parissa toimivat organisaatiot. Menestyjäksi Lapissa -projekti toteuttaa Lapin maakunnallisen aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden strategian mukaisia toimenpiteitä. Hankkeen kohderyhmää ovat TNO-työtä tekevät henkilöt opetus-, työ- ja…
Jatka lukemista