E-aineistot

Lukulaitteista raportoitua – eReading-hanke

eReading-hankkeen viimeisin suomenkielinen tulosraportti sisälsi mielenkiintoisia uutisia lukulaitteista. Suomenkielinen tulosraportti on luettavissa täällä. Raportissa esitellään muun muassa Hufvudstadsbladetin lukulaitekokeilun tuloksia,...

Joulupukki toi Bedpalin

Insinöörin vaimona minulla on onni saada lahjaksi kaikenlaisia uusia teknisiä vempaimia, esim. GPS, jonka tervehdysteksti ”nyt et eksy Pirjo”, ilahdutti...

Tabletteja lukioihin – nuorille ja aikuisille E-skills

Jyväskylän kaupunkilehti uutisoi 3.12.2011 tablet-tietokoneiden tulemisesta opetuskäyttöön kahdessa Jyväskylän seudun lukiossa (Muurame ja Voionmaa) heti vuoden 2012 alussa. (Lundell 2011.)...

iPad-käyttötutkimusta, Sanoma

iPad on monessa eurooppalaisessa kodissa korvannut pöytätietokoneen tai kannettavan, kertoo Sanoman kansainvälinen iPad-käyttötutkimus (Helsingin Sanomat 2011). Sanoman tutkimus kattoi kuusi...

Kannaottoja ja keskustelua e-kirjoista

Kirjastoalan järjestöjen e-kirjakannanotossa  tuodaan esille ongelma kirjastojen olemattomasta mahdollisuudesta hankkia kotimaista e-kirjallisuutta kokoelmiinsa. Kannanoton tavoite: Tavoittelemme systemaattista kansallista yhteistyötä, jossa tieteelliset...