”Matens väg börjar här” – Ahvenanmaan Sadonkorjuujuhlat -opintomatka 18.-21.9.2019

Ahvenanmaa on luomumaakunta Ahvenanmaa on Suomen luomutuotannon kärkialuetta. Ruokaviraston ennakkotietojen mukaan vuonna 2019 35 % Ahvenanmaan maatiloista on luomussa ja peltoalasta 28 %. Luomutiloja on 135, joista 52 on kotieläintiloja. Luomussa on 4600 hehtaaria peltoa, tilaa kohti keskimäärin 34 ha ja luomuala on kasvanut 20 % viime vuodesta. Luomuelintarvikeyrityksiä on 16. Luomu on alueella jo…

Jatka lukemista

Biotalousinstituutti Kiinan markkinoita kartoittamassa

Jyväskylän ammattikorkeakoulun Biotalousinstituutti ja kiinalainen Huaiyin Normal University solmivat vuonna 2016 kaksivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka puitteissa Jyväskylän ammattikorkeakoulusta lähti ryhmä henkilökuntaa ja opiskelijoita tutustumaan Huai’anin alueeseen lokakuussa 2017. Mukana matkassa oli myös Keski-Suomen Liiton sekä Saarijärven kaupungin edustajat. Matkan tavoitteena oli selvittää alueen biotalouden tilannetta, vientipotentiaalia suomalaiselle biotalousosaamiselle sekä koulutusviennin mahdollisuuksia. Jyväskylän ammattikorkeakoulu on tehnyt logistiikan…

Jatka lukemista

Menin, näin, koin, KANADA!

Nyt parin-kolmen viikon toipumisajan jälkeen kykenee pohtimaan mitä jäi mielenpäälle Kanadaan suuntautuneesta maidontuottajien opintomatkasta. Matkaan lähti vajaat 30 maidontuottajaa tai maidontuotannon parissa työskentelevää henkilöä eri puolilta Suomea. Tavoitteena oli nähdä mitä maidontuotanto on Atlantin toisella puolella ja mitä sieltä voisimme oppia. Opintomatkoilla matkanvetäjien vanha vitsi on sallittu 10 % hävikki osallistujissa matkan aikana. Sen lähestulkoon…

Jatka lukemista

Huai´an – Opiskelijoiden vapaa-aika

Kahden viikon kestoinen opintomatka Kiinaan, Huai´aniin alkoi 11.10.2017 tilataksin tiiviissä tunnelmissa. Ryhmässä lähes kaikki olivat jo entuudestaan toisilleen tuttuja. Sen sijaan tulevasta retkestä monikaan ei tiennyt, eikä osannut arvata. Millaisessa paikassa yöpyisimme? Kuinka meidät otettaisiin vastaan? Mitä näkisimme ja oppisimme? Haistaisimme ja maistaisimme? Millainen olisi Kiina? Opintomatkamme oli osa Biotalouden yrittäjyys –kurssia. Tarkoitus oli ottaa…

Jatka lukemista