Digitaidoista on tullut kansalaistaito.

Digisti kohti työelämää!

Digitaidoista on tullut kansalaistaito, joiden hallitsemisen tärkeys tuli tietoisuuteen viimeistään Covid-19 pandemian suljettua useita lähipalveluja keväällä 2020. Moni suomalainen joutui ottamaan jättidigiloikan koronasäännösten pakottamana.   Digitaitojen tärkeys korostuu palveluiden muuttuessa sähköisiksi ja kasvokkaisten kontaktien korvautuessa virtuaalisilla. Arvion mukaan noin neljänneksellä väestöstä on liian heikot digitaidot (Valtioneuvosto 2020). Kun virastojen ja muiden palveluntarjoajien konttorien määrä vähenee ja kasvokkain tapahtuva asiointi loppuu, oletetaan kaikilla olevan riittävät taidot sähköisten palvelujen hyödyntämiseen esimerkiksi viranomaisasioinnissa.  …

Jatka lukemista

Digisti työelämässä TiimiVerkon malliin

Digitaalisten palveluiden avulla pystytään vastaamaan tunnistettuihin haasteisiin, kuten saavutettavuuteen ja tavoitettavuuteen, mutta myös täysin uudenlaisiin tilanteisiin, joita maailmanlaajuinen poikkeustila tuo tullessaan. Tiimiverkko-hankkeessa kehitettiin digitaalisia palveluita yhteistyötahojen ja osatoteuttajan ammattilaisten, sekä asiakkaiden käyttöön.  Kehittämistyö toteutui useiden eri vaiheiden kautta ja kaikissa vaiheissa niin ammattilaisille, kuin asiakkaille tarjottiin monenlaista tukea. Erityisen paljon kiitosta sai eri teemaiset, omista tarpeista…

Jatka lukemista