Kuva: Flickr.com Kuvaaja: smerikal CC BY-SA

Pääkampuksen kirjastossa, aamupäivällä klo 9 jälkeen ahertaa tasan kaksi opiskelijaa. Kirjasto on kuluvalla viikolla auki vain omatoimella ja asiakkaita on käynyt harvakseen. Viikon saldo tähän mennessä on porttien laskureiden mukaan 341 käyntiä. Yleensä jätän asiakkaat rauhaan (jos he eivät näytä eksyneiltä), mutta nyt teen poikkeuksen ja keskeytän opiskelijoiden intensiivisen työskentelyn parvella. Palvelujen tuottamisen ja johtamisen opiskelijat kertovat tekevänsä opinnäytetyötään loppuun. Kirjastoon he ovat tulleet aineiston takia. Pulpetilla on kolme pinoa alan kirjoja. Parvelle he toivoisivat ergonomisempia työpöytiä ja yleensä kirjastolle pitempiä omatoimiaikoja. Jos he eivät ole saaneet opinnäytetyötään perjantaihin mennessä palautuskuntoon, työ jatkuu kotona. Lopetan uteluni mahdollisimman lyhyeen, en halua olla osasyyllinen siihen, että opinnäytetyön tekeminen viivästyy.

Omatoimiajan pidentämisen suhteen kirjasto on riippuvainen kampusten aukioloajoista. Pientä lisäystä tulee kuitenkin viikolla 31 jolloin pääkampuksen kirjasto on jälleen auki viikon omatoimella. Aikaisemmin kirjasto on avannut ovensa vasta elokuun puolella. Ergonomiaa parannetaan elokuussa erityisesti pääsalissa, jossa asiakkaiden työpöydät korvataan sähköpöydillä. Lisäksi Hiljaisen työskentelyn tilan kalusteet uusitaan.

On hienoa saada asiakkaiden palautteen mukaista uudistusta kirjastoon. Aineistojen sähköistyessä kirjahyllyt vähenevät ja kirjastojen tilat ovat muuttuneet aineistojen säilöpaikoista oppimisympäristöiksi. Opiskelua ja oppimista voi tehostaa viihtyisillä tiloilla. Tilat ja kalusteet jotka sallivat myös seisomatyöskentelyn ovat tätä päivää. Mutta voisiko tila-asiassa olla hieman etukenommassa tulevaisuuteen? Etsiessäni tietoa oppimista edistävistä kirjastotiloista, löysin artikkelin mm. juoksemisen ja pyöräilyn mahdollistavan kirjastotilan arvioinnista. Yleisesti ottaen asiakkaat antoivat hyvää palautetta siitä, että saattoivat tauottaa päätetyöskentelyään juoksumatolla tai kuntopyörällä ja arvioivat aktiivisten taukojen tehostavan ja edistävän työskentelyään.

No, juoksumattoja tai muita kuntoiluvälineitä ei kirjastossa vielä syksyllä näy, mutta ainakin ergonomisempia kalusteita. Vaikka kesällä olisi tarkoitus tehdä opinnäytetyötä tai muita opintoja, on hyvä välillä juoksennella tai muutoin harrastaa liikkumista kesälaitumilla. Se on opiskelijalle tärkeää, samoin kirjastonhoitajalle, ettei täysin uppoudu ah niin ihaniin kirjoihin lomallaan.

Hyvää kesää!

Kirsi

Kirjaston aukioloajat

Kirjaston vastaus Jupina palautteeseen

Janet – kirjaston e-kirjat, e-lehdet ja tietokannat ovat käytössäsi kesäsulun aikanakin

Clement, K., Carr, S., Johnson, L., Carter, A., Dosch, B., Kaufman, J., Fleming-May, R., Mays, R. & Walker, T. 2018. Reading, writing, and … running? Assessing active space in libraries. Performance Measurement and Metrics, 19, 3, 166-175. Viitattu 26.6.2019.  https://janet.finna.fi, Emerald.