OsKu-blogin julkaisutoiminta päättyy 31.8.2023

Kiitämme lämpimästi blogimme lukijoita, artikkelien kirjoittajia ja kommentoijia kuluneesta 2,5 vuodesta. Vaikka blogialusta sulkeutuu, voitte lukea kaikkia aikaisempia tämän blogin artikkeleita aina vuoden 2028 loppuun saakka. Muistakaa ottaa kiinnostavat artikkelit, kuviot ja lähteet talteen, tarpeen mukaan. Syynä nykyisen blogin päättymiselle on Jyväskylän ammattikorkeakoulussa tapahtuva blogitoiminnan uudistaminen. Samalla kaikille tiedoksi, että OsKu-verkoston toiminta ja kirjoitusten julkaiseminen…

Jatka lukemista

Kuntoutuksen moniammatillisen oppisen malli

Ammattikorkeakoulujen sosiaali-. terveys- ja kuntoutusalan yhteistyön tulos Moniammatillisen kuntoutusosaamisen yhteisen kehittämisen matka tuli päätökseen verkkotyöpajassa 26.4.2022. Edeltävien työpajojen sisällöt ja tuotokset on julkaistu tässä blogissa aikaisemmin (ks. arkisto). Vaikka työskentely nykyisessä muodossa loppuu, on se ollut vasta lähtölaukaus kuntoutuksen moniammatillisuuden edistämiselle ammattikorkeakouluissa. Prosessin aikana on syntynyt moniammatillisen oppimisen toimintamalli, joka jäsentää yhteisesti kehitettyjä teemoja. Toimintamallin…

Jatka lukemista

Hyviä pedagogisia käytäntöjä moniammatillisen kuntoutusosaamisen opettamiseen

Kolmas moniammatillisen kuntoutusosaamisen kehittämisen verkkotyöpaja järjestettiin 14.2.2022. Aiemmat työpajat toteutettiin huhtikuussa ja syyskuussa 2021. Niihin liittyen julkaisimme blogitekstit aiemmin. Työpajasarjassa tavoitteena on ollut löytää yhteistä näkemystä ja sisältöä kuntoutuksen moniammatilliseen opetukseen ammattikorkeakoulujen sosiaali- terveys- ja liikunta-alan koulutuksissa. Aiemmissa työpajoissa on todettu, että moniammatillisella pedagogisella kehittämisellä on oleellinen merkitys yhteisen kuntoutusosaamisen rakentamisessa (kuvio 1).   Kuvio 1….

Jatka lukemista

Hyvää joulun odotusta ja joulunaikaa

Tämä joulunaika on monella tavalla erilainen kuin edelliset joulut. Vuoteen 2021 on sisältynyt yhteiskunnallisia haasteita niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Nämä haasteet ovat kohdistuneet myös monialaiseen ja -ammatilliseen kuntoutukseen. Erityisesti on nostettu esille mm. kasvava kuntoutusvelka, joka on syntynyt koronavuosien aikana. Tämän vuoden aikana olemme joutuneet entistä enemmän pohtimaan, millaiseksi elämä palaa koronan jälkeen. Tai paremminkin:…

Jatka lukemista
Kirjoja ja opiskelijoita

Tule mukaan kehittämään kuntoutusosaamista moniammatillisesti

Moniammatillisen yhteistyön keskiössä on yhteinen ymmärrys sen moninaisuudesta. Yhteistyötä tehdessä usean ammattiryhmän tulee sopeuttaa omia rooleja, huomioida toisten rooleja, yhdistää tietoja ja taitoja, sopia toimijavastuista. Brosteinin (1) mukaan ammatillinen rooli, erilaiset rakenteelliset ja persoonalliset tekijät sekä yhteinen historia muodostavat yhteistyön onnistumisen perustan. Moniammatillisessa yhteistyössä korostuvat keskinäinen riippuvuus, joustavuus, yhteisesti uudelleen luodut ammatilliset toimintatavat, yhteisesti omistetut tavoitteet ja jatkuva prosessin reflektointi. Moniammatillisen keskustelun herättäminen Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammattilaisten moniammatillisen…

Jatka lukemista