Ai sä opiskelet englanniksi?

Ylläoleva kysymys on tämänhetkisessä harjoittelussani eniten kuultu lause, eikä se ole mikään ihmekään. Maassa maan tavalla, vai onko sen pakko olla niin?

On otettava pieni aikamatka taaksepäin siihen ensimmäiseen päivään, kun astuin koulun ovista sisään. Pääsykoe oli jännittänyt, mutta mennyt niin hyvin että paikan Nursing-koulutusohjelmasta olin lunastanut. Heti ensimmäisenä päivänä tuntui kuin olisin matkustanut jonnekin muualle opiskelemaan. Englanti tuntui erittäin oudolta Suomen ympäristössä, mutta silti oikealta ja sujuvalta. Monikulttuuriset luokkaryhmät toivat opiskeluun erilaista intoa kun normaalisti ja kaikkien tarinoita kotimaastaan oli kiva kuunnella.

Viikkoja meni totuttautuessa avoimempiin ihmisiin ja small talkiin. Tuttujen opiskeluaineiden yhtäkkinen kielenmuutos aiheutti muutaman harmaan haivenen, mutta pian huomasin ajattelevani asioita kahdella kielellä yhtäaikaa. Opiskelijabileissä kulttuurien kohtaus toi usein käyttöön ns. finglishin (finnish-english), jossa jotkut sanat ovat suomeksi ja jotkut englanniksi. Kaikki sujuu kuin tavallisesti, mutta eksoottisemmin.

”Mutta odota!” – saatat sanoa. ”Miten hyvin englantia pitää osata, jotta pärjää?” Itselleni englanti on ollut aina erittäin isossa roolissa ja jatkuva käyttö on tehnyt siitä rutiinia, mutta ei englannin osaamisen täydellistä tarvitse olla. Lukiossa opittujen juttujen avulla pärjää aivan hyvin, jos uskaltaa keskustella ja yrittää. Monet luokkalaisistani ovat sanoneet, että heidän englannin taitonsa on kehittynyt koulun aikana reippaasti ja siitä on ollut pelkkää hyötyä.

Erilaista kokemusta halajavat, hakuaika on auki.

Go ahead, be brave!