27 neliötä siivottavaa

Muistan vielä selvästi sen hetken, kun sain tietää muuttavani vanhempieni luota Jyväskylään. Siitä alkoikin kova kämpänetsintä, joka tuotti tulosta jopa yllättävän nopeasti: 27 neliön yksiö reilun kilometrin päässä koululta olisi minun elokuusta 2014 alkaen! Sitä helpotuksen määrää!

Itse tiesin jo nuorempana haluavani asua yksin – hinnalla millä hyvänsä. En kiistä, etteikö kimppa-asumisessa olisi omat hyvän puolensa, mutta en vain kokenut itseäni yhtään solukämppätyypiksi, nimimerkillä kovaääninen, huono pitämään paikkoja järjestyksessä, laiska tiskaamaan…. Niin, onhan näitä.

Asun siis noin 60-luvulla rakennetussa nelikerroksisessa kerrostalossa. Vieressä on ammattiopiston kampusalue ja aivan ikkunan alla kulkee vilkkaasti liikennöity tie, mutta järven rantaan on vain parin minuutin matka. Aikalailla totaalinen vastakohta sille kodille, joka minulla oli vanhempieni luona maalla, kirjaimellisesti keskellä metsää. Alkuun mietinkin kovasti sitä, alkaako opiskelijakämppä koskaan oikeasti tuntua kodilta, jonne on mukava tulla koulupäivän jälkeen tai jonne haluaa kutsua kavereita kylään. Nyt voi jo rehellisesti sanoa, että näin on ainakin minun kohdallani käynyt. Nautin suuresti siitä, että saan vain olla omassa pienessä kodissani, omien tavaroideni keskellä (ja keittiön oven voi aina laittaa kiinni, jos tiskit alkavat vyöryä silmille 😉 ). Tämä on minun valtakuntani, jossa kaikki on juuri niinkuin itse haluan!

Eihän yksinasuminen tietenkään ole pelkkää ruusuilla tanssimista: kaikki laskut pitää maksaa yksin ja tottakai joskus on yksinäistä. Ja kun siivoamassa ei ole ketään muita, niin se on tehtävä itse. Ja voin luvata, jos 27 neliötä tuntuu muuten pieneltä, niin odottakaapa siivouspäivää!

Silti, koti on aina koti. Pois en vaihtaisi 🙂

Hauskaa joulunodotusta toivottelee Katri