Neljä henkilöä palaverissa pöydän äärellä, yksi heistä seisoo, nojaa pöytään, puhuu ja osoittaa toisella kädellä toista työntekijää. Taustalla valkoisia tauluja, joihin kiinnitetty papereita ja tarralappuja.

Jaettua johtajuutta suhteissa

Kasvatus- ja koulutusalan jatkuvassa muutoksessa johtamisen tehtävänä on uudistaa toimintaprosesseja, oppimisympäristöjä sekä vahvistaa henkilöstön osaamista. Johtamisella luodaan myös yhteisöllisyyttä kasvatus- ja koulutusalan organisaatioissa. Uusimmassa hallitusohjelmassa tavoitellaan opetus- ja sivistyssektorin johtamisen parantamista ja Opettajankoulutuksen kehittämisohjelmassa vuosille 2022–2026 opettajien johtamisosaamisen sekä työyhteisöosaamisen kehittämistä yhteisöllisessä toimintakulttuurin kehittämisessä (Valtioneuvosto 2023, Opetus- ja kulttuuriministeriö 2022). Kehittämistarpeita on siis todettu olevan…

Jatka lukemista
Johtamistuumailuja-podcastit. Käsi kääntää rivissä olevia palikoita, palikassa on ihmishahmon sekä syttyvän lampun kuvat.

Johtamistuumailuja-podcast 16: Opettaja johtajana vai johtaja opettajana?

Mitä yhteistä ja erilaista voidaan löytää opettajan työstä ja toisaalta johtajan työstä? Opettaja orkestroi opetustilanteessa oppimista ja opetustaan. Opettajan uudenlainen rooli ja muuttuva ympäristö haastaa opettajan osaamista ja oppilaitosten johtamista uudella tavoin – mutta mikä onkaan se perusta, joka ei muutu? Niin opettajuus kuin johtajuuskin pohjautuvat kokemustietoon ja käyttöteoriaan, joka rakentuu koko elämän ajan ja…

Jatka lukemista
Taiteilijan siveltimiä purkissa. Podcast-jakson nimi Moninaisuuden johtaminen.

Johtamistuumailuja-podcast 13: Moninaisuuden johtaminen

Monikulttuurisessa organisaatiossa johtaminen on eri kulttuuritaustaisten työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamista. Onnistuneen johtamisen ratkaisevina tekijöinä ovat silloin henkilöstöjohtaminen ja asenne johtamiseen. Kulttuurisensitiivisyys on sitä, että ei tehdä yleistyksiä eri kulttuurien eroista vaan huomioidaan myös persoonalliset erot. Silloin ollaan valmiita kohtaamaan toinen ihminen arvostavasti tiedostaen etnisen taustan, kulttuurin, sosiaalisen statuksen ja uskonnollisen vakaumuksen tai erilaisten kielten vaikutukset….

Jatka lukemista
Ihmisiä sohvalla

Johtamisen muuttuvat ilmiöt

”Ai että, miten innostava aihe! Oikein sormet syyhyää päästä innovoimaan tähän uusia ratkaisuja…”. Olen oppilaitosorganisaatiossa koulutushommissa. Kun käymme läpi työhyvinvoinnin strategista kehittämistä, rehtori ei meinaa pysyä nahoissaan. ”Siinäpä innostunut tyyppi”, ajattelen. Seuraavassa ohjausryhmän tapaamisessa keskustellaan viestinnästä ja haasteista, joita monikanavaisuus tuo koulun arkeen. Monessa tarralapussa lukee: yksi kanava riittää. Rehtorilta tulee viisi tarralappua, jotka on…

Jatka lukemista