Yhdessä ain, käymme aina rinnakkain – elämään ja yhteisvanhemmuuteen

  Tapani Kansan laulamassa Yhdessä ain, käymme aina rinnakkain -laulun kertosäkeessä aikuiset lupaavat pysyä toistensa rinnalla ja yhdessä käydä kohti elämän iloja ja vaikeuksia. Kaikki on voitettavissa, kunhan kuljetaan rinnakkain. Sanat sopivat oivasti kuvaamaan myös yhteisvanhemmuutta, jolla tarkoitetaan puolisoiden keskinäistä yhteistyötä ja yhdessä toimimista lapsen vanhempina. Vauvan odotuksen ja syntymän onni kertautuvat ja huolet puolittuvat,…

Jatka lukemista

Tutkittu tieto käytäntöön – kuntoutuskentän vuoropuhelua edistämässä

Kuntoutuksen tulisi olla näyttöön perustuvaa, tutkittua tietoa hyödyntävää toimintaa. Tiedon tarpeet kuitenkin muuttuvat nopeasti, nopeammin kuin tutkimus pystyy tarpeeseen vastaamaan. Samaan aikaan tutkittua tietoa on myös määrällisesti paljon saatavilla, mutta haasteena on tiedon hidas käytäntöön siirtyminen sekä vaikeus soveltaa tutkimuksen tuottamaa tietoa erilaisissa potilas- ja asiakastilanteissa (Ohtake, Strasser & Needham 2013; Bérubé, Poitras, Batien, Laliberté,…

Jatka lukemista

Miten tunnistaa ja ylittää työn erilaisia ristiriitaisuuksia kotikuntoutuksen kentällä?

Kotihoidon ja kotikuntoutuksen arjessa toimii näkemykseni mukaan kolme erilaista toiminnan periaatetta tai tekemisen logiikkaa – ei siis vain kahta, kuten tutkijatohtori Malene Nørskov Bødker Kööpenhaminan yliopistosta esittää artikkelissaan (Nørskov Bødker, 2019). Tämän artikkelin teemoja pohdin tässä blogikirjoituksessa ja lainaan hiukan muitakin kyseisen asiantuntijan julkaisuja. Ihmisen potentiaalisuuden logiikka sosiaali- ja terveysalalla Ensimmäisenä Nørskov Bødker (2019) nostaa…

Jatka lukemista